torstai 12. helmikuuta 2015

nukkuminen on yliarvostettua

Kirjoitinkin siitä kun aloitimme Pikku Karhulle unikoulun.
Sitä ei sitten montaa yötä ehtinytkään kestää, kun Pikku Karhu tuli kipeäksi ja unikoulu jäi kesken. 

Pari viikkoa onkin sitten vierähtänyt taas huonoilla unilla. Viikko sitten molemmilla lapsilla alkoi korvatulehdus. Iso Karhu on jo kunnossa, mutta Pikku Karhu hankaa edelleen korvia. 

Johtuuko heräily ja yöllä valvominen korvista, tulevista hampaista, liikkumaan lähtemisestä vai mistä? Sitä en tosiaankaan tiedä, enkä tiedä tietääkö kukaan muukaan. 
Sen tiedän, että viikon ajan taas heräilty useita kertoja yössä ja parhaimmillaan valvottu paria tuntia putkeen. 

Viime yö oli taas kyllä pohjanoteerauksia. Puoli 11 mennessä Pikku Karhu oli herännyt kolme kertaa. Siinä valvottiinkin taas pari tuntia. Jouduin siirtämään Ison Karhun jo meidän sänkyyn, että edes hän nukkuisi. Aamuyölläkin Pikku Karhu heräili...



Kun illalla saa muksut nukkumaan, haluaa vain itse kiireesti nukkumaan jotta ehtii edes vähän nukkua. Siinä ei paljon parisuhdetta enää hoideta, vaikka kaipaisi sitä. Alkaa kuitenkin tuntua turhauttavalle nukkumaan meneminenkin, kun miettii että kuinkahan monta kertaa Pikku Karhu taas herää. Yöllä pelottaa myös, että hän herättää Ison Karhun. 

Vähäiset ja huonot yöunet vaikuttavat minulla herkästi myös mielialaan. Pinna kiristyy herkemmin ja mieliala laskee laskemistaan. 


Tiedän että lapset ovat vain kerran pieniä ja tämä on vain vaihe, mutta kyllä se väsymys alkaa jo 8kk tai oikeastaan 9kk jälkeen tuntua. Varsinkin kun taipumusta muutenkin mielialan laskuun. 



Aina pitäisi vaan jaksaa ja jaksaa, mutta entäs jos ei jaksakkaan? 


Rukoilen joka ilta, että tämä yö olisi viimein paremmin. Nyt taas pian nukkumaan. Rauhallista yötä kaikille! <3

(P.S. kuvat Googlen kuvahausta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...