maanantai 2. helmikuuta 2015

uskovaiset nutturapäät


Olen usein kuullut, että uskovaiset ovat sellaisia nutturapäitä ketkä ei koskaan pidä hauskaa.
Oot sä tätä mieltä? 

Mä ite en oo. Uskovaisia on erilaisia niinkuin on yleensäkin ihmisiäkin. Toiset voivat olla tuollaisia yllä mainittuja, mutta ei läheskään kaikki. 

Uskovaiset ovat ihan tavallisia ihmisiä. Esimerkiksi meidän perhe. Meki ollaa välillä kipeenä (kuten nyt), meilläki on murheita, mekin riidellään, meilläkin voi olla tiukkaa rahasta, mekin katsomme telkkarista hömppäsarjoja (silloo ku on aikaa), käymme elokuvissa, käymme konserteissa., jne..



Kaikkien vaikeuksien keskellä meillä on kuitenkin toivo. Kun on vaikeita asioita elämässä, voimme rukoilla Jumalan apua. Voimme luottaa, että Jumala kuulee ja vastaa juuri oikealla ajalla. Voimme lisäksi pyytää myös muita uskovia yhdessä rukoilemaan. Saamme luottaa, että Jumala pitää huolen meistä ja meidän lapsista. Vaikka onkin ollut tiukkaa, koskaan emme ole nähneet nälkää tai jääneet ilman vaatteita tai saati kotia. 
Saamme kokea muiden uskovien (ja samalla jakaa) pyyteetöntä rakkautta sekä apua.



Uskovien tilaisuuksissa ihmiset voivat tanssia, laulaa, nauraa, ja olla vapaasti. Tätä kaikkea vielä selvinpäinkin. Kantsii koittaa.👍


Kun olen uskossa, minulla on varmuus että elämälläni on tarkoitus ja Jumalalla on yksityiskohtainen suunnitelma aivan meidän kaikkien elämälle. Minun ei tarvitse pelätä mitään.

Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkään. Tiivistetysti kuitenkin: 
Uskovaisena oleminen ei ole tiukkapipo meininkiä, vaan vapauttavaa. Sisällä on rauha ja toivo. Ennenkaikkea tieto siitä, että kun joskus täältä lähtee ikuisuuteen niin se on Taivaassa. 
Sen tulee olla henkilökohtasta jokaisen ihmisen elämässä. Ei riittä että joku sun tuttu tai vanhemmat ovat uskossa. Sillä ei pääse valitettavasti Taivaaseen.


Missä sä vietät sun ikuisuuden? Tulessa vaiko Taivaassa? 

(P.s. kuvat Googlen kuvahausta)

2 kommenttia:

  1. Mäkin oon uskovainen (tervetuloa lueskeleen muuten munkin blogia :)) Samanikäinen ku sä, ja mun ipanat on syntynyt 2013 ja 2014. Melkein kaks vuotta ikäeroa.

    Mäkin saatan vaikuttaa siltä etten pidä hauskaa, kun en käy juomassa mutta mulle on parasta omaa aikaa se kun mä lähden vaikka kirppikselle. Selvinpäin! Tai parasta parisuhdeaikaa se kun mennään miehen kanssa kaksin syömään tai ollaan tässä kotona :) En koe olevani tiukkapipo. Oon aikoinaa tykänny juoda ja iloinen et oon nähny elämästä muitakin vaiheita kun tän nykyisen, mutta en sitä kyllä yhtään kaipaa.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa lukemaan mun blogia. :) kiva kuulla samanlaisia ajatuksia. Ne rohkasevat aina. 😊 siunausta elämääsi! ☺

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...