tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hampaiden pesuun vinkki

Kun Pikku Karhu täytti kuukausi sitte 2 vuotta, kävimme hammastarkastuksessa. Hänen suussansa kaikki oli kunnossa. Hammashoitaja esitteli meille samalla joitain videoita liittyen hampaiden pesuun. Muutamaa videota pystyi hyödyntämään hampaiden pesussakin. Aluksi ajattelin videoiden olevan todella turhaa ja hassua.

Meillä hampaiden pesu on ollut välillä aika haastavaa, koska lapset eivät malta tarpeeksi kauan antaa pestä. Päätin kokeilla tuota hampaidenpesu-laulua. Kyseessä on Jordanin tekemä hampaidenpesu aiheinen lastenlaulu, joka kannustaa lapsia pesemään hampaansa ja auttaa samalla keskittymään pesemiseen. Kappale kestää pari minuuttia, eli juuri sen ajan mitä hampaita tulisi pestä. Molemmat lapset innostuivatkin todella paljon ja hampaiden peseminen helpottui huomattavasti. Lisäksi kappale auttaa vanhempaa tai lasta pesemään hampaita riittävän kauan. Iso Karhu löysi Youtubesta pari kappaletta lisääkin, jotta voi vaihdella videoita.


Voi kuulostaa hassulle ja turhalle, mutta tätä kannattaa kyllä kokeilla. Ystäväni isommatkin lapset kiinnostuivat ja se auttoi heitä innostumaan hampaiden pesemisestä.

Löydät videot Googlesta tai Youtubesta kirjoittamalla "hampaiden pesu laulu".

http://www.jordan.fi/Suunhoito/Lasten-hammasharjat/Hampaiden-harjaus-laulu

https://www.youtube.com/watch?v=8B2COvj3Tuo



Ps. Kuvat Googlen kuvahausta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...