perjantai 9. lokakuuta 2020

Rikotut rajat

 Tämä postaus on hyvin erilainen ja herkkä. Varoitan herkimpiä, että teksti tulee olemaan rajua. Tämä on erään tavallisen tytön tavallinen, mutta hyvin vaiettu tarina. 

Eräänä alkukesän päivänä tyttö avasi kotinsa oven eräälle kaverilleen, jotta saisi helpotusta kamalaan päänsärkyynsä. Hän ei tuolloin tiennyt, että oven avaaminen muuttaisi hänen loppuelämänsä. Kovasta päänsärystä kärsiessään hän ei ymmärtänyt oven avaamisen olevan yksi elämänsä suurimmista virheistä. Särkylääkkeen ottamisen jälkeen kaveri lupaa vielä hieroa ikijumissa olevia hartioita. Tyttö on valmis tekemään kaikkensa saadakseen olon helpottamaan. Seuraava mitä hän tajuaa on, että hänen vaatteitaan riisutaan ja tyttö koittaa hokea "ei, ei, älä." Niin vahvaksi itsensä luullut tyttö ei tuossa hetkessä ole todellakaan vahva, vaan lamaantuu ja seuraavat minuutit rikkovat hänen rajansa sekä sisimpänsä. Syyllisyys ja häpeä ovat niin valtavat, ettei asiasta voi puhua kenellekkään. Tyttö ei kykene itkemään, eikä mikään tuntunut miltään. Tapahtuneen jälkeen tyttö katkaisee välit tuohon ihmiseen ja jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän päättää painaa sen todella syvälle sisimpäänsä ja lukita muistot. Tyttö päättää ettei kukaan saisi koskaan tietää, miten tyhmä hän on ollut. 

Kuluu vuosi, toinenkin ja elämä kulkee eteenpäin. Salaisuus on syvällä sisimmässä, eikä tyttö ymmärrä sen vaikutuksia itseensä ja ympäristöönsä. Hänen on vaikeaa luottaa uusiin ihmisiin ja varsinkin miehiin. Tuntuu kuin kaikki miehet haluisivat sänkyyn, vaikka tämä ei olisikaan totta. Eräänä alkukesän päivänä tyttö lukee jotakin, joka pysäyttää koko hänen maailmansa. Traumatisoitumisen kuvauksessa moni asia muistuttaa häntä, mutta miten se on mahdollista? Hän lukee ja lukee, eikä meinaa uskoa lukemaansa; raiskaus? hyväksikäyttö? Nuo kaksi sanaa tuntuvat todella vieraille ja luotaan pois työntäville. "Eivät ne kuulu minun elämääni muuta kuin auttajan roolissa" hän ajattelee ja jatkaa eteenpäin. Tyttö alkaa nähdä unia ja takaumia syvälle painetusta menneisyyden salaisuudesta. Hän muuttuu hiljaiseksi, ahdistuneeksi ja muita vältteleväksi tytöksi. Kukaan ei ymmärtäisi, kukaan ei kuultuaan enää hyväksyisi tai rakastaisi.

Sitten tapahtuu jotain sellaista, joka ajaa hänet nurkkaan. Hänellä ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin kertoa asiasta ja kädet täristen hän kirjoittaa miehelleen. Tyttö luulee hajoavansa pieniksi sirpaleiksi ja kuolevansa. Hänestä tuntuu kuin tilanne olisi tapahtunut edellisenä päivänä ja valtava häpeä sekä syyllisyys räjähtävät pommin lailla silmille. Tyttö repii hiuksiaan, itkee ja heittää kiviä pitkin pihaa purkaakseen vihaansa ja suruansa sekä avuttomuuttaansa. Hän kävelee ympäriinsä pyydellen anteeksi ja lopulta lyyhistyen maahan pyytäen miestään tappamaan hänet. Se olisi ansaittua ja pyyhkisi asian maan päältä. Mies tulee hänen vierelleen, eikä sano mitään vaan halaa. Seuraavat tunnit, päivät ja viikot tuntuvat todella raskailta ja vaikeilta jatkaa. Tyttö haluaa vain kuolla pois ja tuntuu kuin hänen otsassaan lukisi "raiskattu". Tunnit, päivät ja viikot kuluvat eteenpäin. Tyttö saa useita suuria paniikkikohtauksia, pääsee terapiaan käymään asiaa läpi ja saa varattua itselleen ajan lääkärille tutkittavaksi. Ystävä tulee hänen tuekseen, koska tyttö pelkää todella paljon. Tapahtuneesta ei kuitenkaan ole jäänyt hänen kroppaansa vaurioita, vaan kaikki on normaalisti. Elämä kulkee eteenpäin ja tyttö huomaa selviävänsä hengissä, vaikka sisimpään sattuukin. Hän ymmärtää parantumisen olevan pitkä prosessi ja ettei tapahtuneet asiat olleet hänen syytään. Hän toimi silloin sillä toimintakyvyllä, joka hänellä oli. Mennyttä ei voi muuttaa ja nyt on parasta keskittyä tähän hetkeen.

 Tässä surullinen ja salattu, mutta kuitenkin monen tytön tarina. Toivon tämän olevan rohkaisuna jollekin lukijalle. Sinä et ole yksin, vaikka sinusta tuntuisi sille. Muista puolustaa omia rajojasi (muitakin kuin seksuaalisia), koska sinä olet arvokas ihminen. Jos joku rikkoo rajasi, se ei ole sinun syytäsi. Kerro tapahtuneesta heti jollekin peloistasi huolimatta ja hae yksin tai yhdessä jonkun kanssa itsellesi mahdollisimman pian apua. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä kertoa asiasta. Sinä voit olla rikki, mutta myrskyt hiovat sinusta timantin. 💎


Sinä olet upea. Sinä olet rakastettava juuri tuollaisena. 💖

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...