Näytä että Olet olemassa

Tämä postaus käsittelee tapahtumasarjaa vuodesta 2009 vuoteen 2020. Vuosiin mahtuu syntymää, kuolemaa ja monia tunteita sekä jopa ihmeitä.

Oli tiistai-ilta 10.11.2009, kun isosiskoni kuoli yllättäin rajuun epilepsiakohtaukseen. Olimme rukoilleet ja uskoin hänen parantuvan, mutta toisin kävi. Siskoni toi merkityksen ja aivan erilaista arvostusta elämälleni, mutta sitten hän oli poissa. Elämältäni putosi pohja. Totesin tuona iltana; Jumalaa ei ole tai ainakaan se ei enää ole minun juttuni. Paljon kaikkea tapahtui ja niistä tarkemmin toisessa postauksessa. Erilaisten vaiheiden ja tunteiden jälkeen sanoin Jumalalle; Näytä että olet olemassa. Kun Jumala oli erilaisilla ihmeellisillä tavoilla näyttänyt olemassa olonsa, totesin haluavani antaa koko elämäni Hänen käsiinsä. 

Aikaa kului ja paljon asioita tapahtui, mutta tässä stoorissa siirrytään tammikuuhun 2014, jolloin odotin toista lastamme. Rakenneultrassa koimme kauhun hetkiä, jonka myötä halusimme miettiä lapsellemme valmiiksi nimen. Paljastan vain tässä postauksessa hänen nimensä, joka on Eeli ja tarkoittaa Jumala on.  Saimme kokea ihmeen ja meille syntyi täysin terve lapsi. Pienokainen oli vain viikon ikäinen, kun hänelle tuli aivo- , aivokalvotulehdus, jonka myötä luulimme jälleen menettävämme hänet. Monien rukousten ja sumuisten hetkien jälkeen, saimme kuulla hyviä uutisia. Vuodet kuluivat ja paljon tapahtui asioita, joista osa oli todella raskaita. PikkuKarhu kehittyi joiltain osin hieman hitaammin ja joiltain taas täysin samassa tahdissa ikätasoistensa kanssa. Pelko alkoi väistyä ja tilalle tuli tavallista arkea lasten kanssa, mutta tunsin jotain erilaista tämän lapsen kohdalla. Saimme hänelle diagnoosiksi ADHD:n, jonka alkuperä on tulehduksen jättämissä jäljissä. Se tuntui ja tuntuu edelleen pienelle hinnalle siitä, että meinasimme kahdesti menettää lapsemme. Vuosi sitten syksyllä 2019 epämääräiset "pakkoliikkeet" herättivät kamalat muistot ja pelot vauva-ajalta. 

Vähän aikaa sitten meillä oli tuo kamala KYS:in reissu, milloin jälleen pelkäsin pojan menettämistä. Tieto mahdollisesta epilepsiasta lamaannutti minut muutamaksi päiväksi sekä monet muistot ja pelot nousivat pintaan. Yksi pahimmista peloistani oli toteutumassa; lapsellani on sama sairaus kuin siskollani oli. Siskoni menehtyi siihen ja olen jo useamman kerran meinannut menettää pojan. Huusin Jumalle, etten halua menettää rakasta lastani. PikkuKarhu (ja tietenkin IsoKarhukin) tuo minun elämälleni merkityksen. Lääkäri kertoi meille, että pojan lähtökohdilla tilanne voisi olla todella paljon huonompi; lapsi voisi olla vaikeasti vammainen tai jopa kuollut. Taas kerran meitä muistutettiin siitä, että tämä lapsi ja hänen elämänsä on täynnä ihmeitä. Tuo lapsi on täynnä kiitollisuutta, iloa ja valoa, joita ei järjellä pysty selittämään.  Vaikka on inhimillisiä raskaita päiviä ja PikkuKarhun tarvitsevaisuus väsyttää, olen kiitollinen jokaisesta päivästä hänen kanssaan. Tämän pojan kauttaan olen saanut kokea jotain suuremmasta rakkaudesta, ehkä jopa välähdyksiä Jumalan rakkaudesta ja siitä miten tiiviin suhteen Hän haluaisi meidän kanssamme.

Eilen illalla ollessamme seurakunnassa kuuntelemassa puhetta, mieleeni alkoi nousta pala kerrallaan edellä kertomani tapahtumasarja. En ollut aiemmin yhdistänyt niitä toisiinsa millään tavalla. Muistin vahvasti sanani; Jumalaa ei ole ja näytä Jumala, että olet. Seuraavaksi muistin hetken, kun mietimme lapsellemme mahdollisimman kuvaavaa nimeä. Kaiken ollessa epävarmaa, annoimme pojalle nimen Eeli; Jumala on. Hänen elämässään olemme saaneet nähdä monia kertoja ihmeitä sekä Jumalan olemassa olon. Äitini onkin monesti todennut pojan olevan Jumalan lempilapsi. Nähdessäni eilen illalla tuon lapsen juoksevan seurakunnassa täynnä iloa ja riemua, liikutuksen kyyneleet nousivat silmiini. 

Jumala tosiaan on. 

Kiitos kun luit tämän postauksen loppuun asti, koska tämä on minulle todella merkityksellinen aihe ja haluan jakaa nämä oivallukset ensimmäisenä teidän kanssanne. Sinä voit valita uskotko näiden olevan ihme vai ei, mutta minä uskon niiden olevan.