Lapsen halvausoireet

 

Monet ovat Instagramista ja Facebookista lukeneet meidän viime päivistä, mutta kirjoittelen tarkemmin vielä tänne ajatusten ja tunteiden kera. 

Maanantaina kävimme aamusta PikkuKarhun toimintaterapian arviossa ja osa tehtävistä oli jäänyt tekemättä, koska PikkuKarhun jalkoja sattui. Minulla oli iltapäivällä työhaastattelu, jonka aikana eskarista soitettiin ja lasten isä soitti. Ajattelin PikkuKarhulla alkaneen nuha tai muita flunssaoireita, joiden takia hänet lähetettäisi kotiin. Haastattelun jälkeen järkytyksekseni luin, että PikkuKarhu on viety päivystykseen. Kuulemaani oli vaikea uskoa ja lähdin nopeasti itku kurkussa sairaalaan. PikkuKarhu oli eskarissa herännyt itkien päiväunilta (ei yleensä enää nuku) , eikä päässyt sängystä ylös oikean puolen velttouden takia. Poikaa oli seuratta ja epäselvää puhetta kuunneltu heti, ennenkuin he soittivat vanhemmille. Poikien isä lähti nopeasti paikalle ja matkalla soitti miehelleni, jotta saadaan auto. Tällä välillä Pikkukarhu oli oksentanut ja hänet oli pesty. Miesten saavuttua paikalle, poika odotti portilla hoitajan kanssa. Hänelle ei oltu soitettu ambulanssia, vaikka isä oli näin kehoittanut tekemään. Mieheni lähti ajamaan hurjaa vauhtia kohti päivystystä, koska huoli oli todella suuri. Päivystyksessä kysyttiin flunssan oireita ja PikkuKarhu sanoi kurkun olevan kipeä (tietenkin oksentamisen jälkeen), joten hänet ohjattiin infektiopuolelle. Koronan takia minä en meinannut päästä lapsen luo, vaan hoitaja ja vartija käännyttivät pois. Lopulta kuitenkin kiltti hoitaja laski minut paikalle ja pääsin näkemään tilanteen. Pojalla oikea puoli oli veltto ja kasvoista hieman roikkui sekä pientä nykinää oli havaittavissa. Kaulassa hänellä oli outo ruhje sekä PikkuKarhu meinasi nukahdella ja päätä särki. Meidät siirrettiin päivystyksen puolelle, koska selkeästi kyseessä ei ollut koronavirus. Matkalla PikkuKarhu oksensi kaiken lopunkin mahassa olleen ulos. Parin konsultaation jälkeen pojalle laitettiin kanyylistä menemään nestessä ja meitä lähdettiin viemään ambulanssilla pillit päällä Kuopioon. PikkuKarhulla olleiden oireiden ja vauvana olleen aivotulehduksen takia tilanne otettiin todella vakavasti. Vauhti oli kova, mutta minuutit kuluivat todella hitaasti. PikkuKarhu nukahti ambulanssiin, joka saattoi johtua vain väsymyksestä. Häntä heräteltiin välillä ja hoitaja tutki.

Kuopioon päästessä meitä vastassa oli melkein kymmenen ihmistä. Lapsen oireet alkoivat helpottaa perille päästessä. PikkuKarhua huvitti, että jo neljännen kerran samoja testejä tehtiin. Soitin miehelleni ja pyysin pitkästä ajomatkasta huolimatta, että voisiko hän tuoda meille tavaroita. Odotin reissun olevan useamman päivän pituinen, eikä lähtiessä ehditty ottaa mitään. Pääsimme ensiavusta lastenosastolle ja sieltä PikkuKarhua lähdettiin viemään nukutukseen magneettikuvausta ja selkäydinäytettä varten. Isä lähti sinne mukaan ja minä jäin osastolle informoimaan arjen kannalta oleellisiin paikkoihin. Emme olleet syöneet moneen tuntiin, eikä osastolla ollut vanhemmille syötävää. Tilasimme ateriat ja loppuajan lasten isotäti huolehti meidän syömisistä. PikkuKarhun herätessä nukutuksesta, he pääsivät luokseni osastolle. Matkalla poika oli ihmetellyt, miten aina joku hoitaja on sairaalassa paikalla ja eikö heille ole edes kesälomaa. Osastolla aloitettiin varmuuden vuoksi kolmea antibioottia, jotta saadaa heti hoidot päälle. Isä pääsi syömisen jälkeen sukulaiselleen yöksi ja palasi aamulla takaisin meidän luo sairaalaan. Tässäkin tilanteesta huolehdittiin, koska hänen tädin perheelle on asunto myös toisella paikkakunnalla. He "sattuivat" olemaan juuri tällä hetkellä Kuopion asunnolla. Yö oli todella huono monestakin syystä, mutta onneksi seuraavana päivänä PikkuKarhu oli reipas oma itsensä, eikä oireet olleet uusineet. Lääkärin käynnin jälkeen kolmesta antibiootista kaksi voitiin lopettaa ja jäimme vain odottamaan aivosähkökäyrän ottamista sekä viimeisiä tuloksia. Vakavimmat vaihtoehdot eli aivoverenvuoro ja kasvaimet oli siinä kohtaa jo suljettu pois. Tiistaina lasten isä ja hänen tätinsä pakottivat minut hetkeksi tädin luo lepäämään, koska aloin olla melko sekava väsymyksestä. 

Keskiviikkona tehtiin aivosähkökäyrä, joka kesti neljä tuntia. Sen aikana piti saada PikkuKarhu hetkeksi nukahtamaan, joten hänet oli herätetty aamulla viideltä. Poika sai onneksi käydä vessassa ja syödä tutkimuksen aikana. Kaikki kokeen osiot menivät onnistuneesti ja lääkäri soittaa ensi viikolla tuloksista. Odottaessamme lääkärin tapaamista, meitä kävi ilahduttamassa sairaalaklovnit. He räppäsivät ja juttelivat sekä otimme muistoksi kuvan. Saimme lääkäriltä luvan lähteä kotiin seuraamaan tuleeko kohtauksia uudestaan. Viimeisimmät tiedot ovat, että vauva-aikana ollut virus on jättänyt aivoihin arpikudosta. Tämä voi hyvin todennäköisesti puhkaista lapsellamme epilepsian, josta tämä saattoi olla ensimmäinen kohtaus. Toinen vaihtoehto on hemipleginen migreeni, jossa voi siis tulla halvausoireitakin. Jos uusi kohtaus tulee, soitetaan heti ambulanssi ja todennäköisesti palaamme Kuopioon lastenosastolle seurantaan sekä mahdollisten lääkkeiden aloitukseen. Olo on väsynyt, mutta helpottuneempi. Monia ajatuksia ja tunteita sekä muistoja ehtinyt käydä läpi sekavana nauhana. Tieto arpikudoksesta ja sen mahdollisuuksista aiheuttaa sairauksia, tuo epävarmuutta. Tieto mahdollisesta epilepsiasta herättää mieleeni muistot siskoni epilepsiasta, johon hän menehtyi 11 vuotta sitten. Läkäri sanoi tämän PikkuKarhun vauvana sairastaman viruksen aiheuttama aivotulehdus on harvinainen ja PikkuKarhun tilanne voisi olla paljon huonompikin. Emme vielä tiedä, mitä tämä kaikki tulee tarkoittamaan meidän elämässä ja kuinka paljon sairaalareissuja on edessä. Tärkeintä ettei pojalla ole välitöntä väärää ja nyt mennään hetki kerrallaan mahdollisimman normaalia elämää. Saamme olla Jumalalle kiitollisia pojan voinnista ja energisyydestä sekä elämänilostaan. Kiitos kaikille rukouksin ja viestein myötäeläneille. ❤️