Sunnuntaina 8.6.2014 vietimme papan (eli minun isän) 50 v. juhlia vajaan 50 kilometrin päässä. Monet kyselivät vauvan syntymästä ja totesin, ettei ole vielä ollut mitään kovempia supistuksia. Muistan sanoneeni, että yliajalle varmasti menee tämäkin. Palasimme kotiin ja lasten isä lähti rippileirille töihin.
Olimme sopineet, että poikien täti tulee meille varmuuden vuoksi muutamaksi yöksi. Jos yöllä tulisi lähtö, hän voisi olla Isokarhun kanssa. Laitoin Isokarhun nukkumaan ja tunsin nukkumaan käydessä muutamia kovempia supistuksia, mutta ajattelin niiden johtuvan juhlista. Taisin ottaa särkylääkettäkin varmuuden vuoksi. Torkuin vain pieniä pätkiä supistusten takia. Puolilta öin kivut olivat jo niin kovat, että soitin miehelleni. Sanoin synnärireissun olevan varmaan turha (Isokarhun kohdalla vasta kolmas reissu oli synnytys), mutta supistusten olevan kovia ja tiheitä. Mieheni oli sopinut, että voi töistä lähteä mukaan synnytykseen. Kerroin tädille tilanteen ja mieheni tuli hakemaan minut sairaalaan.
Sairaalaan päästessämme olin jo muutaman sentin auki ja saimme jäädä odottamaan synnytystä. Sain epiduraalin, mutta synnytys jostain syystä pysähtyi. Kun lapsivedet meni, epiduraalin vaikutus oli lakannut ja pyysin lisää kipulääkettä. Sitä ei ehditty laittaa, kun oli pakko alkaa ponnistamaan. Minulle annettiin ilokaasua, jota vetelin reilusti. Siitä tuli kuitenkin huono olo ja vajosin johonkin omaan maailmaan. Kuulin kaukaa kätilön ja isän tsemppaukset ponnistamisen suhteen. Sain ponnistettua, vaikken kokenut olevani läsnä. Minusta tuntui, että taju lähtee. Silmäni menivät kiinni ja samalla kuulin rääkäyksen. Vauva syntyi. Sain hänet rinnan päälle ja hoitaja sekä isä koittivat saada minua "tolkkuihini". Pikkuhiljaa aloin palata takaisin todellisuuteen. Poika oli 50cm pitkä ja painoi 3450g. Osastolla aloin tehdä tuttavuutta tuon pienen ihmeen kanssa, joka tuntui vielä jotenkin vieraalta.
Kun Pikkukarhu päätti tulla tähän maailmaan, se tapahtui melko nopeasti ja sitä nopeutta on jatkunut tähän päivään asti. Olimme sairaalassa pari yötä, jonka jälkeen pääsimme kotiin. Kävimme sairaalassa näyttämässä lonkkaluksaatioepäilyä, joka todettiin vääräksi epäilyksi. Ehdimme olla kotona noin viikon, jonka jälkeen olikin kolmen viikon sairaalareissu, mutta ei siitä tällä kertaa enempää.
Näin saimme perheeseemme Pikkukarhun 9.6.2014 klo. 8:30 ja saamme olla kiitollisia, että hän on meidän vauhtiviikarina. Siitä alkoi meidän yhteinen tarina, jossa olemme saaneet koko perhe kasvaa monella tavalla. Kiitos kun saan olla tämän ihanan pojan äiti. ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)