maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ihmisiä rakastamassa

Olin perjantai-iltana pitkästä aikaa seurakunnalla. Tilaisuudessa meille puhui innostava nuori mies, jonka jälkeen rukoilimme yhdessä sekä lähdimme kaduille kertomaan evankeliumia.
Jakaannuimme 2-3 hengen ryhmiin ennen lähtöä. Yksin ei kai ole kovinkaan turvallista lähteä puistoihin, varsinkaan viikonloppuiltaisin.
Osa uskovista tuputtaa Jeesusta ja uskoa tai pelottelee helvetillä. Minä itse vierastan tällaista tyyliä. Minä haluan kertoa ihmisenä ihmiselle ja rakkaudesta käsin. Lähestyimme parini kanssa ihmisiä luonnollisin tavoin, kuten lemmikkien kautta ja jakamalla tulevan tapahtuman mainoksia.
Siinä sitten saimme rukoilla joidenkin asioiden puolesta. Jotkut halusivat, että rukoilemme heidän asioitaan myöhemmin. Toiset eivät halunneet ollenkaan rukousta. Kaikki nämä hyväksyimme. Illan aikana kukaan ei suoranaisesti tyrmännyt meitä, vaan kuuntelivat mitä me halusimme sanoa.
Jos ihminen kieltäytyy kuulemasta tai rukouksesta, hän on silti arvokas eikä häntä tule alkaa pelottelemaan millään. Haluan kertoa myös sen, ettemme me uskovaiset ole yhtään sen parempia ihmisiä kuin muutkaan. Jumala rakastaa meitä jokaista ja Hänellä on suunnitelma meidän elämällemme. Minulla on toivo elämässäni ja kun oma viisaus loppuu, voin rukoillen kääntyä Jumalan puoleen. Lisäksi minulla on tietoisuus siitä, että kerran pääsemme Taivaaseen missä ei ole kipua eikä kärsimystä. Kaikki tämä kurjuus loppuu aikanaan.

Saimme jutella eräiden nuorien kanssa, jotka olivat viettämässä iltaa porukalla. Heistä muutamat olivat avoimia keskustelulle. Sain rukoilla erään pojan puolesta ja kertoa hänelle elämästäni sekä siitä miten olen tullut uskoon. Hän sanoi rukouksen jälkeen, että hänestä tuntui jotenkin oudolta, mutta hyvältä. Tarkemmin hän ei osannut kuvailla tunnettaan. Liikuttuneena hän kertoi miettineensä noita rukoilemiani asioita viime aikoina. Minä en tuntenut millään tavalla poikaa ennestään enkä mitenkään voinut tietää hänen elämästään niitä asioita. Jumala toimi kauttani ja kosketti tuota poikaa tuona iltana. Jumala on todellinen ja toimii tänäkin päivänä.

Tuo ilta vahvisti omaa uskoani, kun näin Jumalan toimivan. Minun sydäntäni lämmittää, kun pääsen kertomaan ihmisille Jumalan rakkaudesta ja rukoilemaan heidän murheidensa puolesta. Monet ihmiset ovat todella rikkinäisiä ja hukassa elämänsä kanssa. Jumala voi auttaa heitä ja haluaa antaa suunnan sekä toivon elämään.
                                                      (kuvat Googlen kuvahausta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...