maanantai 29. kesäkuuta 2015

Lapset hoitoon ja vaihde vapaalle

Iso Karhu oli viikonloppuna isovanhempiensa kanssa Muumimaailmassa ja järjestimme Pikku Karhullekin hoitopaikan yhdeksi yöksi. Hän pääsi ensimmäistä kertaa kumminsa luo yöksi.
Veimme Pikku Karhun lauantaina lounaan jälkeen ja hän meni siellä heti päiväunille.

Ohjeistuksen jälkeen me lähdimme mieheni kanssa kahdestaan lounaalle läheiseen ravintolaan. Söimme grillipihvit, jossa oli lisukkeena kasviksia ja perunaa. Pihvit olivat oikeasti grillatun makuisia. Jälkiruoaksi oli mokkamoussea ja kahvia.


Kotimatkalla poikkesimme uudessa kalakaupassa ostamassa tonnikalapihvejä ja hieman muutakin. Kotiuduttuamme lähdimme yhdessä kävely/juoksulenkille. Lenkille tulikin pituutta 8km ja aikaa tuohon kului n. tunti. Sää oli upea lenkkeilyyn. Aurinko paistoi, muttei ollut kuitenkaan liian kuuma tai liian kylmä. Mielestäni se oli hauska tapa viettää aikaa yhdessä. Meillä ei ollut mikään kiire, mutta kuitenkin sai sykkeen nousemaan. Liikunta on helpottanut meidän kummankin fyysistä sekä psyykkistä vointiamme.

Kun tulimme lenkiltä kotiin, teimme vielä painotreenin. Mieheni opasti minua, koska en ole aiemmin painojen kanssa suuremmin touhunnut. Tsemppasimme toinen toisiamme. Lopuksi minä opastin miestäni venyttelyssä. Jonkun mielestä tämä voi olla outo tapa viettää vapaa-aikaa yhdessä, mutta meistä se oli aivan mahtava tapa. Saimme olla aivan kahdestaan ja jutella kaikenlaisia asioita. Saimme nauttia raittiista ulkoilmasta ja tuli hyvä olo, koska oli liikkunut.

Kävimme liikunnan jälkeen saunassa ja söimme iltapalaa. Katsoimme Täällä pohjantähden alla- elokuvan (melkein loppuun) ja söimme herkkuja. Mieheni hieroi minun hartioitani elokuvan aikana, joka kruunasi päivän. Menimme hyvissä ajoin nukkumaan ja nukuimme kunnon pitkät yöunet.

Sunnuntaiaamuna menimme seurakunnan tilaisuuteen, jonka jälkeen lähdin hakemaan Pikku Karhua. Hänen yökyläilynsä oli mennyt todella hyvin. Hän oli nukkunut yön kokonaan ja pitkät päiväunet. Reipas ja iloinen lapsi ollut. Tämä lämmitti tietysti äidin mieltä. Mieheni teki tällä välin tonnikalapihvejä ja lohkoperunoita. Ison Karhun reissukin oli mennyt kivasti ja hän oli ollut reipas poika. Hän oli juoksennellut koko viikonlopun. Illalla hänellä oli valtavasti asiaa kerrottavana, vaikka vanhempia olisi jo kovasti väsyttänyt. Hän totesi minulle: "Äiti voi mennä sohvalle nukkumaan, mutta me puhutaan isin kanssa nyt Muumimaailmasta."

Iltapäivällä kävin Pikku Karhun kanssa vaunulenkillä ihanassa Suomen kesässä. <3






Iltapalaksi söimme ihania Mozzarellatomaattibasilikanyyttejä, jotka mieheni paistoi folion sisällä grillissä. Kyllä minun kelpaa, kun talossa kokkaava mies ja vielä kaikenlisäksi huippu kokki. <3
Viikonloppu oli ihana, vaikka menikin kovin nopeasti. Tällaiset pienet hengähdykset auttavat jaksamaan taas arjen keskellä. Oli ihanaa viettää kahden keskeistä aikaa mieheni kanssa ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Rakastan häntä niin kovin. <3 "....kaikessa kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo..." <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...