keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ison pojan ilta

"Äiti oli huono päivä, koska ei ehditty leikkiä kahdestaan. Pikku Karhua piti koko ajan vahtia, kun se tekee kaikkea." Iso Karhu totesi minulle eräänä päivänä.

Tuo kommentti sai minut miettimään.
Pikku Karhu on siinä iässä, että hän on todella vahdittava. Vauhtia riittää, mutta järki puuttuu. Toki on päiviä, jolloin pystyn leikkimään enemmän Ison Karhun kanssa.

Päätimme mieheni kanssa, että Iso Karhu vois perjantai-iltaisin valvoa vähän pidempään ja silloin tekisimme jotain kivaa hänen kanssaan. Lisäksi hän saisi silloin pitää herkkuillan. Kerroimme tästä Isolle Karhulle ja hän oli aivan innoissaan.

Viime perjantaina päätimme kokeilla tuota "ison pojan iltaa". Pojat söivät normaalisti yhdessä iltapalaa. Iso Karhu oli niin täpinöissään herkuista, ettei meinannut malttaa syödä. Laitoimme Pikku Karhun nukkumaan ja aloimme laittaa herkkuja pöytään. Meillä oli vähän sipsejä ja karkkia sekä rusinoita. Olin joskus ostanut Isolle Karhulle kirpparilta pelin, jota emme olleet vielä ehtineet pelata.

Pelasimme yhdessä tuota junapeliä ja söimme herkkuja. Pelissä opeteltiin numeroita yhdestä kymmeneen. Isosta Karhusta näki miten paljon hän nautti tuosta hetkestä. Lopulta hänen intonsa peliin hiipui ja herkut veivät suuremman mielenkiinnon. Iso Karhu on melkoinen "herkkupeppu" ja osittain siksi otimme tuon yhden illan herkkuillaksi. Iso Karhu voitti pelin ja päätimme tehdä vielä pari palapeliä. Pikku Karhu ei ollut tuona aikana rauhoittunut nukkumaan, vaan kitisi sängyssä. Hän ilmeisesti kuuli meidän äänet, eikä malttanut käydä nukkumaan. Isoa Karhuakin alkoi väsyttää, eikä hän jaksanut keskittyä enää palapeleihin.

Lähdin Ison Karhun kanssa iltapesuille ja mieheni luki hänelle iltasadun. Samalla Pikku Karhukin alkoi hiljentyä. Molemmat pojat nukahtivat puoli yhdeksään mennessä.
Ilta oli mukava ja ensi perjantaina kokeillaan uudestaan. Jos Pikku Karhu ei pysty rauhoittumaan nukkumaan, täytyy miettiä voidaanko pitää näitä iltoja ja miten. En ottanut illastamme kuvia, joten tämän postauksen kuvat ovat hyvin vähäiset. Ensi kerralla sitten enemmän. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...