Mietteitä ja kokemuksia avioliitosta

Kirjoitin viimeksi meidän neljännestä hääpäivästämme. Tämän tekstin kirjoittamista hieman arkailin, mutta haluan kirjoittaa tämän rohkaisuna jokaiselle naimisissa olevalle.

Meillä asiat etenivät jonkun mielestä nopeasti. Olimme pyörineet tiiviisti yhdessä puoli vuotta, mutta meillä oli melkoista on/off- suhdetta. Siihen kuului paljon rikkinäisyyttä menneisyydestä sekä tuosta ajasta. Meillä oli kuitenkin hauskaa yhdessä ja ymmärsimme jollakin tavalla toisiamme. Menin aivan sekaisin tuosta ihmisestä, enkä saanut häntä mielestäni. Olin jo luovuttamassa ja suuntaamassa eteenpäin. Lopulta vakavasta seurustelusta välillämme tuli totta ja siitä vuoden päästä olivat häämme. Valvoimme melkein kaikki yöt vain jutellen asioista joista emme olleet aiemmin puhuneet kenellekään. Olimme seurustelleet virallisesti kolme kuukautta, kun mieheni kosi minua. Tuo hetki oli romanttisinta, mitä olin siihen mennessä kokenut. Kun kerroin tuosta hetkestä kavereilleni, he olivat kyyneleet silmissä: "aivan kuin sadusta". Keväällä aloin ihmetellä tiettyjä muutoksia itsessäni ja huomasin olevani raskaana. Raskaudesta olenkin aiemmin kirjoittanut.  

Ehdimme asua virallisesti yhdessä noin neljä kuukautta ennenkuin esikoisemme syntyi. Ei ollut helppoa sopeutua samaan aikaan vaimona olemiseen, yhdessä asumiseen ja äitinä olemiseen sekä uuteen asuntoon. Vielä kun Iso Karhu oli koliikkivauva ja yöunet olivat minimaalisia. Miehellänikin oli todella vaikeaa sopeutua tuohon kaikkeen. Mietin itsekseni, että tätäkö tämä olisi? Kaikesta kuitenkin pääsimme eteenpäin.

En vaihtaisi elämääni, mutta suosittelen naimisiin menneille pareille olemaan hetken kahdestaan ja opettelemaan naimisissa olemista ennenkuin saavat siihen lapsen. Kannattaa nauttia täysin toisesta ja tehdä yhdessä kaikkea mistä on vain haaveillut. Me teemme sitä sitten, kun lapset ovat isoja. Meillä on silloin loppuelämä aikaa reissata yhdessä.

Muutimme v. 2013 läheiseen kaupunkiin töiden perässä. Samaan aikaan minut valtasi masennus. Kävin töissä, mutta paljon muuta en jaksanutkaan. En jaksanut huomioida miestäni, enkä oikein kuunnella hänen murheitaan. Enkä halunnut huolestuttaa häntä omalla pahalla olollani. Tuo ajoi meitä kauemmas toisistamme. Miehelleni oli todella kova pala nähdä minun henkistä pahaa oloani. Aloimme jo satunnaisesti puhua eroamisesta. Samana syksynä tulin kuitenkin suunnitellusti raskaaksi Pikku Karhusta. Tuo asia toi paljon toivoa ja iloa elämään.

Alkuvuodesta saimme kuulla nuo järkyttävät uutiset Pikku Karhun rakenneultrassa. 
Tuo kamala hetki lähensi meitä ja rukoilimme yhdessä enemmän kuin koskaan. Saimme nähdä ihmeen ja meille syntyi terve lapsi. Pikku Karhun kuitenkin joutuessa viikon ikäisenä kolmeksi viikoksi sairaalaan taistelemaan hengestään, olimme taas kovilla. Noina viikkoina parisuhde oli sivussa ja lasten hyvinvointi etusijalla. Välillä tulee olosuhteiden pakosta tällaisia vaiheita. Nautimme kuitenkin jokaisesta hetkestä yhdessä ja kaipasimme toistemme läheisyyttä.

Päästyämme kotiin sairaalasta tilanne ei helpottanut. Pikku Karhu nukkui todella huonosti yöllä sekä päivällä. Iso Karhu reagoi voimakkaasti pikkuveljeensä ja äidin pitkään poissaoloon. Olin päivät yksin lasten kanssa ja se oli todella haastavaa. Silloin olin todella väsynyt tuohon tilanteeseen. Samaan aikaan isäni joutui sairaalaan outojen vaivojen vuoksi. Meillä meni mieheni kanssa jotenkin todella huonosti, koska olimme kadottaneet puheyhteytemme kokonaan. Riitelimme todella paljon ja puhuimme usein erosta. Pelkäsin koko ajan, että mieheni oikeasti lähtee ja jään yksin lasten kanssa. Ollessani ystäväni polttareissa, itkin hiljaa sisälläni kaivaten tuota suurta rakastumisen tunnetta. Meillä oli vaikeaa, mutta syvällä sisimmäsämme halusimme kuitenkin taistella viimeiseen asti. Rukoilin paljon ystävieni kanssa suhteemme puolesta.

Meille avautuikin tilaisuus päästä Mennään eteen päin- viikonloppuun. Tuo paikka vapautui meille ihmeellisen nopeasti, koska jotkut olivat jonottaneet pääsyä kuukausia tai jopa vuoden. Me pääsimme parissa kuukaudessa. Meillä oli 5kk ikäinen vauva ja hänestä erossa oleminen oli minulle kova paikka. Meillä oli kuitenkin tasan kaksi vaihtoehtoa; erota tai olla hetki erossa vauvasta ja mennä tuohon viikonloppuun. Olimme vakavasti tuossa pisteessä. Valitsimme jälkimmäisen ja menimme viikonloppuun.
Minä rukoilin, että Jumala tekisi oikeasti työtä tuona viikonloppuna. Jo ensimmäisenä iltana saimmekin puhuttua asioita halki. Lauantaina koko päivän työstimme erilaisia asioita. Sinä iltana tuntui, että olisimme löytäneet uudelleen toisemme ja rakastuneet. Voi kuulostaa hassulle, mutta siinä lähiaikoina rakkaus oli tuntunut kaukaiselta sanalta. Tuona viikonloppuna saimme kokea ihmeen ja vastauksen rukouksiimme. Kotiin tultuamme, emme meinanneet pystyä olla erosta toisistamme ilman ikävää. Tuollaista meillä oli seurusteluaikanakin. Arki kyllä iski vasten kasvoja, mutta työstimme liittoamme säännöllisesti. Meillä oli auennut uudella tavalla puheyhteys.

Viime keväänä tapahtui todella iso juttu, joka satutti todella paljon. En halua kirjoittaa tuosta asiasta yksityiskohtaisesti. Tuossa rytäkässä mieheni joutui sairaalaan ja liitto oli jälleen koetuksella. Minä kuitenkin halusin "tahtoa" ja nähdä kaiken jatkuvan eteenpäin, vaikka mieheni puhui sairaalassa ollessaan eroamisesta. Nyt tiedän kuitenkin, ettei hän ollut kunnossa puhuessaan noita asioita.
Olemme vähän kerrallaan kasailleet hajonneita palasia. Työstämistä vielä on, kunhan peruseläminen tasaantuu.

Meillä on tähän neljään vuoteen mahtunut todella paljon kaikkea. Olen kuitenkin oppinut paljon avioliitosta, vaimona olemisesta, äitinä olemisesta, Jumalasta, itsestäni, ystävistäni ja varmaan asioista joita en vielä edes ymmärrä.

Mieheni seurassa olen oppinut olemaan vapaasti oma itseni. Voin kotona olla ilman meikkiä yökkäreissä, jos haluan olla. Voin sanoa suoraan, että haluan olla hetken yksin, eikä se tarkoita sen olevan mieheni vika. Olen oppinut näyttämään myös negatiivisia tunteita. Tuo oli aluksi molemmille outoa, koska en ollut seurusteluaikana tehnyt niin. Enkä oikeastaan moneen vuoteen. Aluksi en edes osannut hallita niitä tunteitani, vaan ne vain pulppusivat. Negatiivistenkin tunteiden näyttäminen on kuitenkin tervettä. Se on vapauttanut minua sisimpäni solmuista.

Silloin kun lapset ovat pieniä, yhteinen aika voi olla todella kortilla. Kokemuksesta voin sanoa, että parisuhteen hoitamiselle on järjestettävä aikaa. Se ei voi odottaa siihen, että lapset ovat isompia. Liitto ei välttämättä tule kestämään siihen saakka, että lapset ovat isoja. Tuo pieni hetki voi olla vaikka syömässä käyminen tai yhdessä lenkkeily. Jotain sellaista mitä tykkäätte tehdä yhdessä.

Toinen tärkeä asia josta olen oppinut on puhuminen. Avoimet ja rehelliset välit kumppaniin pitää välimatkanne lyhyempänä. Avoimuus voi välillä tuntua vaikealle, mutta kun liian kauan on puhumatta, tulee puhumisesta kokoajan vaikeampaa. Jos puhut siitä miltä sinusta tuntuu, toinen ei voi mennä kieltämään sinun tunteitasi. Toki voi olla, että aluksi tulee tulistumista, mutta silloin tulee asioista puhua. Jos jokin asia tuottaa vaikeutta puhua tai aiheuttaa vain riitaa, kirjoittakaa siitä toisillenne. Kumpikin kirjoittaa omat tuntemuksensa asiasta ja sitten ne luetaan. Kirjeissä ei kuitenkaan tule syytellä toista. Tämän jälkeen on helpompi keskustella, kun molemmat ovat saaneet sanottua omat tuntemuksensa. Tätä me olemme käyttäneet avioliittoviikonlopun jälkeen.

Te vaimot, teillä on tärkeä tehtävä liitossanne. Teidän tulee olla miehenne ja perheenne esirukoilijoita. Vie kaikki perheenne vaikeudet ja tarpeet Jumalalle. Rukoilkaa miehellenne viisautta erilaisiin asioihin. Rukoileminen pariskuntana on myös todella tärkeää, vaikka voi olla todella vaikeaa. Rukoilkaa yhdessä, vaikka edes pieni iltarukous tai töihin lähtiessä päivän siunaus. Se kantaa pitkälle.

Pitkän liiton aikana voi tulla ihastumisia johonkin muuhun kuin puolisoon. Sitä ei kannata pelästyä. Liittonne ei ole tuolloin tuhoon tuomittu. Tuolloin on tärkeää se, mitä ihastumiselle tekee. Jos asian eteen alkaa tehdä jotain, se voi pilata kaiken. Itse suosittelen siunaamaan tuota ihmistä (rukoilemaan hänen elämäänsä kaikkea hyvää ja Jumalan tahtoa). Tunteistasi on hyvä kertoa myös yhdelle luotettavalle ihmiselle sekä tietysti Jumalalle.

Jokainen liitto tulee kokemaan omat vaikeutensa. En usko että sellaista liittoa on, jossa ei koskaan riideltäisi tai oltaisi hetkellisesti lähdössä eri suuntiin. Tätä kaikkea tärkeämpää on "tahtoa" jatkaa matkaa yhdessä eteenpäin ja katsoa samaan suuntaan. Älkää katsoko menneisiin virheisiin, vaan yhteiseen tulevaisuuteen. Toki on asioita, joita ei kenenkään tarvitse kestää. Haluan vain sanoa, että älkää luovuttako liian helpolla. Kivi kiveä hioo, samoin ihminen ihmistä. Yhdessä teistä tulee yksi suuri jalokivi. <33

Tekstistä tuli pitkä, mutta koin sen olevan tärkeä.