Olen mielestäni saanut lasten kanssa arjen rullaamaan hyvin . Lähtöihin tarvitsee varata enemmän aikaa, koska ne ovat Isolle Karhulle vaikeita. Lisäksi iltatouhuihin varaan enemmän aikaa. Mieheni muuton jälkeen Isolla Karhulla on ollut iltaisin vaikeuksia rauhoittua nukkumaan ja hän tulee joka yö viereeni nukkumaan. Nämä kuviot ovat toistuneet aina kun perheessämme on tullut jokin suurempi muutos, joten tunnistan jo pojan reagoinnin. Se on ennenkin ottanut oman aikansa, mutta jossakin vaiheessa elämä rauhoittunut.
Olen kokenut tämän asumuseron hyväksi ratkaisuksi tähän hetkeen ja olen alkanut arvostaa joitakin asioita eri tavalla ja nauttimaan niistä. Kerron yhden esimerkin; Iltaisin kun lapset nukahtavat, minusta on ihanaa kun saan viettää omaa aikaa. Olen usein sen verran väsynyt, että haluan olla itsekseni puhumatta kenellekkään mitään. Yksin ollessa pääsen myös ajoissa nukkumaan. Toisinaan on toki kiva viettää iltaa mieheni tai kavereiden kanssa.
Mieheni ollessa kotonamme, Iso Karhu ei meinaa enää totella häntä. Osittain se voi olla ikävän ja pettymyksen purkautumista. Hän hermostuu isälleen helpommin ja haluaa usein tulla varmistamaan asian vielä minulta. Iso Karhu kuitenkin rakastaa leikkiä ja riehua isänsä kanssa (minä en painikaveriksi kelpaa). Pikku Karhu haluaa myös olla mukana kaikissa heidän touhuissaan.
Olemme käyneet mieheni kanssa perheasiainneuvottelukeskuksessa ja keskustelumme siellä ovat olleet pääsääntöisesti rakentavia. Kumpikin saa sanoa sanottavansa ilman toisen keskeytystä ja ulkopuolinen ihminen tukee keskustelua sekä "tulkkaa" meitä toisillemme. Ilmaan on noussut kysymyksiä, joita meidän kummankin täytyy miettiä.
Lasten tapaamiskäynteihin ei ole vielä tullut selkeää "rutiinia", mutta toivottavasti sekin alkaa pikku hiljaa muodostumaan. Aluksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että mieheni tulee tänne katsomaan lapsia. Nyt kuitenkin olen huomannut, että minun pitää siksi aikaa aina keksiä jotain tekemistä kodin ulkopuolella (jos siis haluan viettää vapaa-aikaa). Välillä olisi ihanaa olla yksin kotona ja siivota tai tekemättä mitään. Meillä oli myös erilaiset käsitykset ja odotukset tapaamisten sisällöistä. Viimein tällä viikolla saimme asiallisesti keskusteltua näitä asioita auki ja hieman suunniteltua loppukuun tapaamisia.
Kesään asti mennään nyt näin ja sitten olisi tarkoitus tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen. Ajatukseni ovat aivan sekaisin siitä, kumpi olisi parempi vaihtoehto ja kumpaa aidosti haluan enemmän. Asiat ovat muuttuneet todella paljo siitä, kun menimme naimisiin (tämä ei ole vain se kliseinen lause, mutten halua avata sitä enempää). Haluan joka päivä vain enemmän päästä lähemmäs Jumalaa ja Hänellä on onneksi paras suunnitelma juuri minun ja meidän jokaisen elämälle. Koitan epätoivoisina hetkinä muistuttaa itselleni, että eläisin tässä päivässä enkä miettisi liikaa miten avioliittomme käy. Murehtimalla emme voi lisätä elämässämme päivääkään. Meidän tulisi nauttia jokaisesta päivästä ja niistä pienistäkin hyvistä jutuista juuri tässä hetkessä. Nyt haluan keskittyä lastemme ja itseni hyvinvointiin sekä uskonelämän vahvistumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)