Katkeruuden siteistä Elämän vapauteen

Koin että haluaisin jakaa teille oman uskoontulostrooini. Osa teistä on kuullut tämän ja ollut jopa elämässä kanssani sitä.  Varoituksen sana tässä kohtaan; Postaus sisältää yliluonnollisia asioita ja heikkohermoisille raakoja kohtia.

Olen uskovaisesta perheestä, joten jo kotikasvatuksesta uskonasiat tulivat luonnolliseksi asiaksi. Murrosiässä aloin kyseenalaistamaan kaiken muun lisäksi uskonasioitakin ja muista asioista tuli paljon tärkeämpiä. Ripari-ikäisenä erosin ensirakkaudestani, joka oli yksi vaikuttaja siihen että masennuin. Voin silloin todella huonosti ja minulla oli fyysisiäkin oireita. Koin ulkonäköni monin tavoin epämiellyttäväksi, joka vaikutti syömiseeni. En pystynnyt enää pärjäämään koulussa tahtomallani tavalla, koska masennus vaikutti suorituskykyyni. Aloin pyöriä itselleni huonossa kaveripiirissä, missä ensimmäiset alkoholi- ja tupakkakokeilut tuli tehtyä. Monien asioiden kasaantumisen myötä aloin itsetuhoiseksi ja itkin iltaisin itseni uneen. Eräänä päivänä ajattelin, etten jaksa enää yhtään enempään ja tämä saisi riittää. Päätin tehdä itsemurhan ja olin omassa huoneessani puukko kaulalla. Yhtäkkiä kuulin selkeästi sanat, jotka meni muistaakseni näin: "Sinun aikasi ei ole vielä lähteä. Sinun elämälläsi on vielä merkitystä." Huoneessa ei ollut ketään ja tiedostin samantien sen olevan Jumalan ääni. Laskin puukon kaulaltani ja aloin itkeä. Pian tämän jälkeen pääsin nuorten psykalle juttelemaan ja tutustuin äitini kautta erääseen nuoreen mieheen. Tuon miehen kanssa aloin kulkea nuorteniltoihin toiselle paikkakunnalle ja hän toi minut takaisin kotiin keskellä yötäkin. Näin jälkeenpäin olen todella kiitollinen hänelle kaikesta siitä, mitä teki vuokseni ja selkeästi johdatettu elämääni. Tuolla nuortenilloissa uskonasioista tuli minulle henkilökohtaisia ja rakkaita. Aloin yllättävän nopeasti toipua masennuksesta.

Marraskuussa 2009 minulle läheinen isosiskoni sai äkillisen sairaskohtauksen. Rukoilin hänen puolestaan ja laitoin kaikille tuntemilleni uskoville rukouspyynnön, että Jumala parantaisi hänet. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän kuoli. Olin niin vihainen Jumalalle, etten voinut enää luottaa Häneen enkä ollut varma oliko Jumalaa edes sittenkään olemassa. Masennuin kovasti ja samalla sairastuin paniikkihäiriöön. Tunsin sisälläni ikävää, surua, sekä kokoajan lisääntyvää tyhjyyttä. Koetin täyttää tuon tyhjyyden mm. kavereilla, harrastuksilla, miehillä, alkoholilla. Mistään en kuitenkaan saanut kuin hetkellistä iloa. Kuljin pitkään kuin sumun keskellä. Elin elämääni pitämällä hauskaa, mutten saanut mistään otetta eikä millään ollut todellista merkitystä.

Tutustuin tämän kaiken sekamelskan keskellä erääseen vasta uskoon tulleeseen nuoreen mieheen. Hän pyysi minua mukaansa hengellisiin tilaisuuksiin, missä olin ennenkin käynyt. Lähdin kerta toisensa jälkeen hänen mukaansa, koska olin salaa ihastunut häneen. En kuitenkaan kokenut hengellisten asioiden niinkään kiinnostavan tai koskettavan. Vietimme miehen kanssa paljon aikaa yhdessä ja sain purkaa hänelle omaa suruani. Keväällä 2010 menimme 24/7 rukousviikonloppuun, missä Jumala kosketti minua voimakkaasti. Surun padot murtuivat ja sain itkeä koko illan tuskaani ja ikävääni. Tuon illan jälkeen aloin kiinnostua uudelleen uskon asioista, mutta en kokenut Jumalaa vieläkään mitenkään läheiseksi.  Sinä kesänä sain vapautua katkeruudesta Jumalaa kohtaan. Jumala kutsui hellävaraisesti minua takaisin luokseen. Hän alkoi vähitellen murtaa sisälleni rakentamaani kuorta. Jumala näytti minulle, että hengelliset asiat ja henkivallat ovat todellista totta. Tämän kaiken seurauksena totesin, ettei minulle ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Jumalaan ja antaa koko elämäni Hänen hallintavaltaansa. En kaivannut enää tuota ”vanhaa elämääni”, sillä olin saanut tilalle paljon parempaa ja kestävämpää.Vapauduin paniikkihäiriöstä ilman mitään ulkopuolisia apuja. 

Elämä ei ole tämän jälkeenkään ollut pelkkää iloa ja onnea, niinkuin postauksistani voi lukea. Minulla on kuitenkin rauha sydämessäni ja tiedän vaikeissakin tilanteissa voivani huutaa Jumalalta apua. Tiedän etten ole koskaan yksin, vaan Kaikki voiva Taivaallinen Isä on kanssani. Voisin kirjoittaa, vaikka kuinka monta ihmeellistä asiaa, mitä Jumala on elämässäni tehnyt. 
Tiedän minne olen menossa, kun kuolen. Minun ei tarvitse pelätä kuolemaani, sillä olen matkalla Taivaaseen. Siellä ei ole kipua, surua, tuskaa tai ahdistusta. 

Saan olla erilaisten kokemuksieni kautta rohkaisemassa ja tukemassa muita sekä rukoilla heidän puolestaan. Saan olla kiitollinen, että olen tässä kirjoittamassa teille tätä ja monista asioista elämässäni.