lauantai 8. kesäkuuta 2019

Hellepäivä Lasten Kanssa



Kun yrität opiskella neljän erityislapsen kanssa ja toteat viisaammaksi siirtää opiskelun tuonnemmaksi...

Eilen mieheni oli normaalisti töissä ja kaikilla lapsilla oli lomapäivä. Ajattelin aamupäivällä opiskella lasten leikkiessä ulkona, mutta he eivät saaneet yhteistä leikkiä aikaiseksi. Jatkuvan keskeytyksen jälkeen päätin suosiolla laittaa läppärin sivuun ja lähteä katsomaan lapsien touhuja. Suljin vesihanat ennenkuin he laskivat kaivon tyhjäksi nurmikolle. Tein ruoaksi kaalikeittoa, jonka mausteita sain omalta pieneltä kasvimaalta. Kesällä syömme usein parvekkeella ja lapset innostuvat siitä aina todella paljon.

Ruoan jälkeen päätin haasteista huolimatta lähteä lasten kanssa markkinoille kiertelemään ja kirjastoon. Koska oli kuuma kesäpäivä, uiminen olisi ollut mahtavaa. En kuitenkaan uskaltanut lähteä kaikkien neljän lapsen kanssa uimarannalle, koska kaikki eivät osaa vielä uida. Hetken neuvoteltuani mieheni kanssa sovimme, että ostaisin Pikku Karhulle synttärilahjaksi uima-altaan pihallemme ja siitä olisi iloa koko perheelle. Pojille sanoin heidän saavan yllätyksen, jos osaisivat käyttäytyä kaupungilla. Ihanasti he tsemppasivat toisiaan käyttäytymään hyvin, jotta saisivat yllätyksen. Kun lapset "purkautuivat" laumana ulos autosta, he juoksivat ja huusivat sekä hyppivät roskisten yli. Ihmiset katsoivat hämmästellen. Pienen puhuttelun jälkeen pojat kuitenkin kävelivät melkein koko reissun käsikädessä ja parijonossa. Eräs ulkomaalainen mies katseli meitä ja totesi "sinulla on todella paljon lapsia".
Kirjastosta selvittiin suurin piirtein kunnialla ja vuorossa oli yllätys. Kerroin heille sen olevan Pikku Karhun synttärilahja, jota toisetkin saisivat käyttää. Motonetissä ei ollut netistä katsomaani mallia, mutta hieman pienempi löytyi. Iso nalle halusi ostaa omilla rahoillaan vesiliukupatjan. Pojat olivat innoissaan ja ylpeitä omasta toiminnastaan. Kävimme vielä palauttamassa heidän löytämiään pulloja ja niillä rahoilla ostivat yhteiset karkkipussit. Halu jakamiseen ei ole joka päiväistä, joten tällainen oli ihanaa katseltavaa. Ruoan jälkeen pumppasimme porukalla uima-altaan. Vesijutuistakin he saivat riidan aikaiseksi, mutta ohjaamisella selvittiin. Jatkuvalla ohjaamisella asiat onnistuvat lapsilta parhaiten, mutta kaiken muun tekemisen voin minä silloin unohtaa.

Illalla pääsin naistenpiiriin hetkeksi hengähtämään ja tapaamaan ihania ihmisiä. Tästä mahdollisuudesta olen miehelleni ja näille naisille sekä Jeesukselle todella kiitollinen. <3

Millainen päivä sinulla on ollut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...