🔸Erityislapsiperheen elämä 🔸Äidin ilot ja surut 🔸Naisen kasvutarina
tiistai 11. kesäkuuta 2019
Helpot Lasten Synttärit
Lasten synttärit tulossa? Mitä tarjota? Tämä kysymys herää joka kerta, kun on synttärit.
Meillä vietettiin sunnuntaina Pikku Karhun 5v. kaverisynttäreitä ja viikon päästä juhlimme mummilassa sukulaissynttäreitä. Nuorimmalla oli nyt ensimmäiset kaverisynttärit, koska aiemmin hän ei ole oikein ollut kiinnostunut kavereista. Hänellä on kolme parasta päiväkotikaveria, jotka kutsuttiin. Heistä kaksi pääsi tulemaan vanhempiensa kanssa. Koska nyt on kesä, päätin laittaa synttärit parvekkeelle. Samalla parvekkeen kesäsisustus tuli viimeisteltyä ja muutenkin kotona siivottua. Ihanaa miten innokkaita ja avuliaita siivojia lapset olivat.
Olen järjestänyt lapsille erilaisia teemasynttäreitä, kuten eläin-, merirosvo-, ninjago-, pokemon-, legosynttärit. Lapset ovat itse saaneet päättää teeman, mutta Pikku Karhulla ei ole suuria toiveita ollut. Tällä kertaa teemana oli siis kesä ja lämpimästä päivästä nauttiminen.
Tarjottavat olivat yksinkertaisia, mutta lapsille mieluisia:
👌 Varsinaisen kakun tilalle tein jäätelökakun
👌 Poppareita
👌 Karkit uppoaa aina
👌 Pipareita hävisivät kumman nopeasti
👌 Itse tehtyä jauheliha- ja kanapizzaa
Lisäksi vichyä ja marjamehua sekä aikuisille kahvia. Kaikki tykkäsivät ja saivat riittävästi.
Koska oli hyvä ilma, lapset pystyivät leikkimään sisällä ja ulkona.
Ensi viikonloppuna pidettäviin juhliin teemme isovanhempien kanssa nyyttärimeiningillä tarjoilut, joten tekeminen jakaantuu.
Millaisia lasten synttäreitä teitä on vietetty?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ympyrä sulkeutuu
Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...
-
Tuleeko koronajutut jo korvista ulos? Itselläni ainakin alkaa tulla ja toivoisin tämän kaiken olevan pian ohi, mutta niin tuskin tulee käymä...
-
Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...
-
Aluksi meinasin kirjoittaa otsikoksi yksinhuoltaja, mutta virallisesti en kuitenkaan ole sitä. Meillä on lasten isän kanssa yhteishuoltajuus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)