tiistai 13. huhtikuuta 2021

Kaksi Kotia

Kirjoitin aiemmin arjestamme. Olen ollut melko hiljaa vuoroviikko asumisestamme ja sen toimivuudesta, mutta nyt kerron siitä jotakin. Yritän jättää postauksesta pois kaikki sadat tunteet ja kirjoittaa vain niin sanottua faktaa.

Meillä on siis yhteishuoltajuus. Lasten isän tilanne on aika epävakaa. Hän ei ole tällä hetkellä töissä ja äitipuolen työtilanteesta en tiedä. Minä olen määräaikaisessa työsuhteessa 40 kilometrin päässä kotoa. Tänä keväänä lasten lähtiessä isälle, olen laittanut heille "ruokarahaa" mukaan. Olen tällä mahdollistanut, että he voivat mennä isänsä luo. Lisäksi PikkuKarhun vammaistuki on siirretty menemään heidän isänsä tilille. Minä lähivanhempana saan Kelalta elatustuen ja lapsilisät ( joista maksan sitä ruokarahaa). Ostan lapsille vaatteet minun ja isän luo sekä kaiken, mitä lapset tarvitsevat elämiseen. 

Lapset ovat olleet isänsä ja hänen vaimonsa luona periaatteessa viikko-viikko-systeemillä, mutta siinä on ollut poikkeuksia heidän tarpeidensa ja vointinsa mukaan. Minun ja mieheni avioeron tullessa lapset olivat isän luona kaksi ylimääräistä päivää, jotta sain levätä. Toisinaan minun viikollani isä on hakenut PikkuKarhun pari tuntia aiemmin eskarista, jottei pojan tarvitse olla niin pitkiä päiviä. Epävarman tilanteen vuoksi, olemme kuitenkin eskariin kanssa sopineet PikkuKarhulle suurimman tuntiluokan. Isokarhu on yleensä halunnut tulla koulusta suoraan minun luokseni, jotta saa olla hetken yksin. Hän on sanonut, että haluaa äitiviikolla olla äidillä ja isiviikolla isillä. 

Minulla on auto, joten olen järjestellyt työni ja kuljettanut PikkuKarhun viikottain terapiaan. Lisäksi kuljetan pojat viikottain harrastuksiin, joita on yhteensä kolme kertaa viikossa.

Tällä viikolla tulee kolme viikkoa täyteen, etteivät lapset ole olleet lainkaan isänsä luona. Lasten isä oli Pääsiäisen aikoihin viikon sairaalassa. Viime viikolla Pikkukarhu oli yhtenä päivänä isän luona pari tuntia, mutta Isokarhu ei halunnut mennä. 
Millaisia kokemuksia sinulla on eroperheestä ja vuoroasumisesta? 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...