Monet ovat kysyneet, miten olen jaksanut kaiken keskellä. Ajattelin nyt kirjoittaa aiheesta jotakin. Tämä kevät ja oikeastaan viimeinen vuosi tai viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet täynnä monenlaisia vaihteita, jotka ovat olleet raskaita.
Asumus- ja avioero eivät koskaan ole helppoja asioita. Olin pitkään miettinyt niitä ja puntaroinut vaihtoehtoja sekä yksin ollessa monet itkut itkenyt. Omat tunteet ja ajatukset elävät luonnollisesti asian tiimoilta edelleen aaltoliikettä. Tiedostan olevani todella rikkinäinen ja paljon pitää vielä asioita käsitellä. Päällimmäisenä kuitenkin on tunne ja tietoisuus oikeasta ratkaisusta sekä helpotuksesta. Pelkkä ajatuskin paluusta entiseen alkaa rehellisesti sanottuna ahdistamaan. Olen yllättynyt, miten avioeropäätöksen jälkeen tietynlainen taakka putosi harteiltani. Minun pitää vielä viimeiset tavarat hakea ja odottaa ensi syksyyn harkinta-ajan päättymistä, mutta muuten voin ottaa tarvitsemani etäisyyden. Toinen osapuoli haluaisi olla paljonkin tekemisissä, mutta etäisyys tekee varmasti hänellekin hyvää irti päästämisessä. Toivon ajan kuluessa meidän voivan olla kavereita, vaikka parisuhde ei toiminutkaan.
Lasten isän kanssa ollut omat kuviot. Välit hänen kanssaan ovat olleet meidän eron jälkeen (josta on reilu 6 vuotta) aaltoleivasti haastavat ja epävarmuus voimakkaasti läsnä. Syitä tähän on monia, joista mainittakoon hänen sairautensa ja minun herkkyyteni. Tänä keväänä tilanteet ovat jotenkin kärjistyneet ja se on ollut todella raskasta. Toisinaan olen ollut niin neuvoton, että olen joutunut turvautumaan viranomaisten neuvoihin. Olen etsinyt keinoja suojella itseäni ja omia rajojani sekä opetellut pitämään niistä kiinni. Tämä ei ole helppoa, mutta läheisten tuella olen jaksanut taas eteenpäin.
Kaikesta huolimatta olen nauttinut lasten kanssa yhdessä touhuamisesta ja kolmestaan asumisesta. Minusta vaikuttaa, että lapsetkin nauttivat. Meillä on mennyt heidän kanssaan paljon paremmin ja riitoja on ollut paljon vähemmän. Kun sain opiskelut valmiiksi, yksi suuri stressin aiheuttaja vähemmän elämässäni. Päivätyö, koulu ja eskari sekä harrastukset rytmittävät hyvin elämäämme. Kun lapset olivat pelkästään minulla kolme viikkoa putkeen, alkoi tuntua hieman raskaalta olla aivan kokoajan tarvittu.
Olen kuitenkin ollut itsekin yllättynyt ja kiitollinen siitä, miten hyvin olen jaksanut kaiken keskellä. Olen voinut niin hyvin, että psykologin kanssa keskusteluita on harvennettu olemaan noin kerran kuukaudessa ja ehkä kesällä lopetetaan kokonaan. Olen syönyt masennukseeni mielialalääkitystä, mutta sitäkin ollaan kevään aikana alettu purkamaan ja olen kokenut sen hyvänä. Elämässä on tottakai hyviä ja huonoja päiviä sekä kausia, mutta se on täysin normaalia. Kaikki vaikuttavat kaikkeen. Olen todella kiitollinen kaikille, jotka ovat olleet osana näitä haastavia aikoja ja jaksaneet olla tukenani tavalla tai toisella. Kiitos. ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)