Katsokaas tätä linkkiä, jonka löysin: http://www.vau.fi/Perhe/Yhteiskunta/Kotiaiti-on-laiska-lehma/
Minua henkilökohtaisesti ärsyttää tuollaiset "laiskuus" kommentit. Meillä ei ainakaan olisi tullut kuuloonkaan, että Pikku Karhu olisi laitettu alle vuoden ikäisenä päiväkotiin. Minä en vältellyt töihin menemistä, vaan ajattelin lapsiemme parasta. Pikku Karhu on vielä joten niin vauva, vaikka onkin jo yli vuoden. Hän kaipaa paljon syliä, tuttipulloa eikä osaa vielä syödä lusikalla. Minusta hänellä ei ole kiire kasvaa isoksi, mutta yhteiskunta "pakottaa" lapset kasvamaan ja kehittymään nopeasti. Kyllä Pikku Karhukin varmasti oppii juomaan mukista ja syömään haarukalla, vaikkei vielä sitä teekkään. Hän saa kehittyä omaan tahtiin ja tuemme häntä siinä.
Kotiäitinä oleminen ei ole todellakaan mitään sohvalla löhöilyä. Kerrompa hieman esimerkkiä meidän päivästä:
Lapset heräävät aamulla kuuden jälkeen ja silloin myös minä herään. He haluavat melkein heti aamupalaa. Samalla kun laitan aamupalaa tyhjennän tiskikoneen. Kuuntelen tuossa vaiheessa jo ensimmäiset kiukut. Annan lapsille aamupalan ja koitan itse syödä samalla. Aamupalan jälkeen puemme vaatteet päälle ja minä juon samalla aamukahviani. Tässä vaiheessa Pikku Karhu on saattanut jo kaataa sen lattialle. Jos näin ei ole käynyt, juon ja luen samalla pienen pätkän Raamattua. Siistin keittiön ja samalla koitan meikata sekä huomioida lapsia. Tämän jälkeen lähdemme ulos tai kerhoon tai jonnekin muualle.
Valmistan lapsille lounasta, kun he jo kiljuvat nälkäänsä. Syömme yhdessä lounasta, jonka Pikku Karhu saattaa heittää lattialle. Syötyämme siivoan keittiön ja samalla laitan Pikku Karhua päikkäreille sekä koitan ehdottaa Isolle Karhulle tekemistä. Pian onkin jo välipala-aika, jonka jälkeen lähdemme taas ulos leikkimään. Kesällä lähdimme suoraan lounaan jälkeen, koska parvekkeella oli liian kuuma nukkua.
Sisälle tultuamme laitan perheelle päivällistä ja koitan siivota lasten sotkuja, ennenkuin mieheni tulee kotiin. En haluaisi kodin näyttävän räjähtäneeltä pommilta, kun hän tulee rankan työpäivän jälkeen kotiin. Päivällisen jälkeen siivoan taas keittiön ja leikimme lasten kanssa. Pian alkaakin iltatouhut, jotka kestävät tunnin tai pari. Kun lapset nukkuvat korjaan taas tiskit ja järjestelen kodin, jotta aamulla on kiva herätä. Sitten pääsenkin käpertymään kultani viereen.
Pikku Karhu oli vasta vuoden kun hän alkoi nukkua yönsä kokonaan, ennen sitä hän heräili vähintään pari kertaa. Toiset lapset saattavat valvottaa parikin vuotta.
Tähän rumbaan lisätään tietysti ruokakaupassa käymiset, pyykinpesut ja suuremmat siivoukset. Laskujen maksua unohtamattakaan. Vastaan lastemme tarpeisiin aamusta iltaan asti. Opetan heille käytöstapoja ja vastaan Ison Karhun valtavaan kysymystulvaan. Annan heille rakkautta ja touhuan heidän kanssaan kaikkea; mm. leikimme, käymme kirjastossa, askartelemme, ulkoilemme, järjestän Isolle Karhulle leikkiseuraa, käymme kerhoissa sekä muskarissa. Päivässä tulee 12 000-20 000 askelta.
Rakastan olla lastemme kanssa kotona, mutta minusta tuo "kotiäitien laiskottelu" tuntuu etäiseltä termiltä. Monet kolhut tulee puhallettua kuntoon ja kannustettua taas yrittämään uudestaan. Saan osakseni monet kiukut, mutta kuulen Ison Karhun suusta vähintään viisi kertaa päivässä olevani tosi rakas hänelle. Iltaisin hän haluaa olla minun kanssani viimeiseksi ennen nukahtamistaan. Pikku Karhu tulee välillä spontaanisti halaamaan minua tai syöksyy syliini. Toki he kaipaavat päivisin isiä eivätkä haluaisi hänen lähtevän töihin. Voi sitä riemua, kun isi tulee kotiin ja olemme koko perhe koossa.
Vuoden päästä palaan takaisin töihin, enkä näe lapsia kuin muutaman tunnin päivässä. Joku muu vastaa heidän tarpeisiinsa päivän aikana, joku muu on se joka lohduttaa kun sattuu. Siinä tulee taas olemaan totuttelemista.
Äitiys on minusta joka tapauksessa jotain niin parasta. <3
Mitä mieltä sinä olet kotiäitiydestä?
Oletko itse työssä käyvä vai kotona oleva äiti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)