perjantai 4. syyskuuta 2015

Kaappien tyhjennys

Jossain kohtaa kirjoittelin siitä, että myin pieniä vauvanvaatteita kirpputorilla . Sain tosi paljon myytyä, mutta paljon jäi takaisin vietäväksikin. Koitin myydä niitä hyvin halvalla torissa, mutten saanut sielläkään menemään.Kukaan ei edes kysellyt niistä. Ihmettelin tätä juttua, mutta samalla koin, että vaatteille olisi joku muu tarkoitus.

Luin tällä viikolla Raamatusta kohtaa, jossa puhuttiin alastomien vaatettamisesta ja omansa jakamisesta (Jos haluat, katso Jesaja 58:6-11). Minulle nousi voimakkaana ajatus, että minun tulisi selvittää ottavatko maahanmuuttajien vastaanottokeskukset lahjoituksia vastaan. En ole aiemmin ollut missään tekemisissä vastaanottokeskusten enkä oikein maahanmuuttajienkaan kanssa. Soitin paikalliseen vastaanottokeskukseen ja sieltä vastasi iloinen nainen, joka kertoi heidän vastaanottavansa lahjoituksia. Heillä oli huutava pula juuri tuollaisista vaatteista ja tavaroista, joita minä en ollut saanut myytyä. Minulla nousi aivan kylmät väreet pintaan ja alkoi melkein itkettää. Koin että saisin tuolla lahjoituksella olla välittämässä Jumalan rakkautta ihmisille, joilla ei ole mitään.

Kävin kaikki kaappimme läpi ja saimme mieheni kanssa kasaan noin kolme säkillistä ja yhden pahvilaatikollisen tavaroita ja vaatteita, jotka veimme seuraavana päivänä lahjoitukseen. Selitimme Isolle Karhulle, että viemme tavarat ihmisille joilla ei ole mitään. Se herätti myös hänessä kiinnostusta aihetta kohtaan.

Monille meistä kertyy tavaraa nurkkiihin.  Tarvitsemmeko niitä kaikkia? Minun mielestäni välillä on hyvä tehdä kunnon suursiivous ja laittaa turhat pois. Itselläni tulee aina välillä oikein ärsytys tavaramäärää kohtaan ja silloin laitan kaiken turhan pois. Osan myyn kirpputorilla ja osan vien lahjoituksena. Toki ajan saatossa sitä kertyy taas lisää. En halua kuitenkaan omistaa liikaa tavaraa, koska kun lähdemme täältä maan päältä emme saa mitään mukaamme. Mille rakennamme sydämemme? Aineelliselle vai aineettomalle? Onko sinulla turhaa tavaraa? Mitä teet/voisit tehdä niille ?


Näihin kysymyksiin lopettelen tältä erää. :)

P.S. Kuvat Googlen kuvahausta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...