Olimme jo kuukausi sitten suunnitelleet tuoksi illaksi pikkujouluja ja lapset olivat menossa isovanhemmille. Pikkujoulut peruuntuivat koiran perheenlisäyksen vuoksi, mutta vapaaillasta pidimme kiinni.
Menimme mieheni ja hänen siskonsa kanssa keilaamaan. Suoritukset eivät menneet aivan nappiin, mutta meillä oli hauskaa ja se oli pääasia. Keilattuamme tulimme kotiin odottelemaan kavereitamme. Pitkästä aikaa mieheni soitti kitaraa ja lauloi tekemiään uusia lauluja. Sitä oli ihana kuunnella ja ilahduin siitä, että mies ja kitara olivat jälleen löytäneet toisensa. Pelleilimme kameran kanssa ja teimme "nälkälaulun", koska kaverimme olivat puolitoista tuntia myöhässä. Pääsimme lopulta syömään ja istumaan iltaa porukalla. Mieheni oli loppuillasta kovin väsynyt ja ahdistui ihmismäärästä sekä metelistä. Yllättävän hyvin hän kuitenkin jaksoi, vaikka teimme monenlaisia juttuja.
Lauantaina mieheni oli tarkoitus lähteä Ison Karhun kanssa elokuviin, mutta hänen ahdistuksensa muuttui niin pahaksi, ettei kyennyt lähtemään. Hän jäi Pikku Karhun kanssa vanhemmilleen ja minä lähdin Ison Karhun kanssa. Se oli itseasiassa ihan kiva juttu, koska Iso Karhu sai hetken minun täyden huomioni. Matkalla kävelimme käsikädessä ja välillä kannoin häntä repparissa. Ostimme yhteiset popparit ja juomista. Iso Karhu tykkäsi kovsti elokuvasta ja hänestä oli kivaa olla kanssani kahdestaan. Kotimatkalla juoksimme ja otimme "kisoja". Illalla Iso Karhu sanoi minun olevan paras. Aamullakin hän halaili minua useaan kertaan ja sanoi minun olevan niin rakas.
Sunnuntaiaamuna lähdin poikien kanssa seurakuntaan ja mieheni sai olla hetken itsekseen. Iso Karhu lähti pyhäkouluun ja Pikku Karhu jäi kanssani Jumalanpalvelukseen. Hän nukahti minun syliini, jota ei ole tapahtunut kuin kerran aiemmin. Laitoin hänet penkille nukkumaan, mutta hän havahtui hereille ja pyrki takaisin syliini. Isovanhemmilla Pikku Karhu oli herännyt yöllä ikävissään, eikä meinannut nukahtaa uudestaan. Koitin saada hänet sylissäni mahdollisimman hyvään asentoon ja itseni myös suurinpiirtein siedettävään asentoon. Katselin tuota kuorsaavaa pientä lasta, joka näytti niin rauhalliselta ja tyytyväiseltä. Sain hetkeksi sen tunteen takaisin, kun pitelin häntä vauvana sylissäni. Tuosta rauhallisesta läheisyyden hetkestä sain itsekin lisää iloa elämääni ja koin olevani kovin tärkeä.
Mieheni pystyi olemaan lomalla loppuun saakka, vaikka eilen näyttikin jo huonolle. Iso Karhu sai kamalat raivarit, kun olimme lähdössä viemään isiä takaisin sairaalaan. Syyksi tietysti selvisi, ettei hän olisi halunnut isin lähtevän. Isin mennessä sisälle sairaalaan, Pikku Karhu meinasi alkaa itkeä hänen peräänsä. Illalla molemmat olivat taas reippaita ja menivät kovin kiltisti nukkumaan.
Sain tänä viikonloppuna viettää laatuaikaa jokaisen perheenjäseneni kanssa kaksistaan ja nautin siitä kovasti. Vaikka välillä on kovin hankalaa ja arki muuttuu puuroksi, rakastan jokaista perheessämme juuri sellaisena persoonana kuin he ovat. Jokainen meistä on erilainen ja se tuottaa välillä ärsytystä ja riitaa. Tätä kirjoittaessani muistan taas konkreettisesti, miten valtavan rakas äiti olen lapsillemme. Nämä kuulostaa itsestään selville perusjutuille, mutta välillä on hyvä pysähtyi miettimään, mitä se oikeasti tarkoittaa. Arki jota nyt elämme on meidän lasten lapsuutta. Haluan tehdä heidän lapsuudestaan lämpöisen ja rakkauden täyttämän. Haluan olla äiti, joka on läsnä ja ottaa joka päivä syliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)