Kamala päivä joka toistuu joka vuosi

Kirjoitin sivullani ohimennen siskoni kuolemasta. Se tosiaan oli 10.11.2009 ja kuluneella viikolla siitä tuli kuluneeksi kuusi vuotta. Tuo kyseinen päivä on ollut minulle aina vaikea. Kaikki muistot tulvivat mieleeni ja tuntuu kuin se ilta olisi ollut eilen. Olen ollut ahdistunut tuosta päivästä jo viikkoja etukäteen.

Olen yleensä käynyt mieheni kanssa siskoni haudalla. Jos meillä on ollut lapset mukana, olen mennyt haudalle yksin. Sinne meno nostaa minulla voimakkaasti kyyneleet silmiin ja kotimatkalla on hyvä, ettei minun tarvitse ajaa. Olen kasannut valokuva-albumin, jossa on muutamia kuvia minusta ja siskostani. Tuota olen katsellut vuosipäivinä ahdistuksesta huolimatta. Illalla sytytän kynttilän valokuvan eteen.

Tänä vuonna tuo päivä oli erilainen. Muistin kyllä mikä päivä oli, mutta en ehtinyt syventyä siihen sen enempää. Aamulla vein Ison Karhun päiväkotiin ja siitä mentiin Pikku Karhun kanssa kauppaan. Kotona piti hoitaa paperiasioita ja sen jälkeen käydä kaupungilla hoitamassa asioita. Sitten pitikin jo hakea Iso Karhu päiväkodista ja isovanhemmat tulivat siihen samaan syssyyn kylään. Poikien iltatouhujen jälkeen painuin itsekin sänkyyn. Ennen iltasatua katselin Ison Karhun kanssa tuota valokuva-albumia ja kerroin hänelle muistoja. Huomasin ettei se enää ahdistanut tai alkanut samantien itkettää. Muistot tuntuivat jo lämpöisille ja hauskoille. Osasin jopa nauraa joillekin kuville. Tajusin suruprosessini menneen kilometrin matkan eteenpäin. Hautausmaalla en ehtinyt käydä enkä olisi saanut ketään seurakseni.  Kynttilää poltin sitten seuraavana iltana.

Pari vuotta sitten vielä ajattelin, etten tule koskaan pääsemään tästä eteenpäin. Nyt kuitenkin huomaan, ettei se ookkaa enää sellainen "peikko" minulle. Toki ikävä on kova ja välillä itkettää, mutta se ei ole sisintä rikki raastavaa. Olisin halunnut hänen jakavan elämää kanssani vielä pitkään; kuten nähdä meidän lapset ja mieheni, mutta näin on käynyt ja se on hyväksyttävä. Tiedän että Jumala halusi jo rakkaan tyttären luokseen, pois tästä pahasta maailmasta. Enää minun ei tarvitse varoa tuon asian vastaan tulemista tai jos joku puhuu siskostani. Taivaassa me näemme ja siellä ei ole enää sairautta tai kehitysvammaa.

" Muistot ovat kuin siemeniä, jokainen niitä kylvää, kasvattaa ja niittää.
Jotkut ovat ikimuistoisia, toiset hentoja, haihtuvia.
Jotkut ovat ilosta syntyviä, toiset surullisia, sattuvia.
Mutta päällimmäisenä toivottavasti ne onnellisimmat."
Sinä iltana; kuusi vuotta sitten,
kun syksy rapisteli puissa lehtiä,
tiputtaen niitä maahan.
Sinä astuit polulle,
joka vei sinut ikuiseen lepoon.
Yksi tieto lohduttaa,
Taivaassa kerran kohdataan. ☆