sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäivä

Perheet juhlivat isänpäivää eri tavoin. Miten teillä juhlittiin isänpäivää?
Meillä on lapsesta asti ollut tapana isän-/äitienpäivänä viedä sänkyyn aamupalaa ja pieni kakkupala sekä lahjat. Kun lahjat oli avattu, menimme yhdessä syömään aamupalaa.

Mieheni pääsi eilen kotilomalle isänpäivän kunniaksi. Menimme suoraan vanhemmilleni ja illalla söimme porukassa tortilloja. Mieheni ja Iso Karhu tekivät lähes kaikki valmistelut. Ihmettelin miten mieheni jaksoi. Hänestä oli kuulemma kiva kokata pitkästä aikaa.

Iso Karhu on koko viikon odottanut isänpäivää ja lahjojen antamista. Hän on hienosti pitänyt ne yllätyksenä.
Aamulla pojat heräsivät puoli kuudelta ja minä tunsin samantien kamalaa kolotusta jokaisessa lihaksessa. Laitoin Isolle Karhulle lastenohjelmat ja Pikku Karhu leikki leluilla. Itse tärisin viltin alla. Äitini herättyä, menimme viemään aamupalaa ja lahjat isälleni. Olimme painaneet tyynyliinaan sydämen, jonka sisällä luki pappa. Sydämen ympärillä oli Ison Karhun ja Pikku Karhun jalan- sekä kädenjäljet.
                                                     (Kuvasta sensuroitu poikien nimet)

Kuumemittari näytti 37.3, mutta olo oli kuin katujyrän alle jääneellä. Menin hetkeksi vielä nukkumaan.

Veimme myöhemmin lasten kanssa isille aamupalan ja lahjat sänkyyn. Iso Karhu oli askarrellut päiväkodissa sekä kerhossa kortit ja lahjat. Lisäksi olin mieheni toiveesta ostanut jalkapallokannatus-mukin. Olimme askarrelleet kortin, jossa oli kannessa piirrettynä isin kuva ja sisälle Ison Karhun käden kuvat. Käsien välissä oli paperihaitari ja teksti: "Olet nääääin rakas isi".

Lähdimme jo yhdentoista jälkeen mieheni vanhemmille syömään. Molemmat pojat nukahtivat autoon ja matka sujui rauhallisesti. Vaari oli laittanut pikkujouluaterian, joka oli todella hyvää. Lahjaksi olimme tehneet samanlaisen tyynyliinan kuin papalle ja lisäksi kärpässienikynätelineen. Minulla alkoi särkylääkkeen vaikutus hävitä ja lämpö nousta. Kahvin jälkeen otin taas särkylääkettä ja painuin nukkumaan. Mieheni sisarukset lähtivät viemään häntä takaisin sairaalaan ja isovanhemmat saattoivat meidät kotiin. Mieheni alkoi olla aika väsynyt hälinään ja viikonloppuna olleeseen ohjelmaan.

Nyt minä koitan taistella kuumetta vastaan, koska alkavalla viikolla täytyisi hoitaa asioita ja tietysti lapset.

Ihanaa isänpäiväiltaa vielä kaikille iseille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...