Sairaalassa jälleen

Taas kirjoittelu jäänyt, koska monia koukeroita ollut elämässämme.
Kaikkia en tällä hetkellä edes pysty tai halua avata blogissani. Kyseessä on todella kipeitä juttuja.

Kirjoitin vähä aikaa sitten siitä, miten vaikea syksy on ollut ja millaista on olla sairastavan puolison rinnalla.  Mieheni vointi huononi entisestään, eikä hän oikein enää jaksanut  olla töissä tai edes kotona. Hänen olemuksestaan huokui sisäinen pahoinvointi.

Viime perjantaina mieheni tuli jo päivällä töistä ja meni suoraan nukkumaan. Menin hänen luoksensa ja sanoin, että me lähdemme nyt pävystykseen. Työt ja muut jutut olisivat nyt toissijaisia ja hänen terveytensä etusijalla. Hän ei juurikaan edes laittanut vastaan. Soitin päivystykseen ja pyysin äitini tulemaan hakemaan pojat maalle. Koitin sekavin tuntein pakata miehelleni ja lapsille tarvittavia tavaroita sekä vaatteita.
Päivystyksessä meillä kesti kolme tuntia ennenkuin mieheni pääsi tiukan keskustelun jälkeen lähtemään sairaalaan, missä oli viime keväänäkin.

Toisaalta huoleni oli ja on suuri, mutta toisaalta olen nyt todella helpottunut. Mieheni on nyt saamassa ammattiapua ammatti-ihmisiltä ja hän on kaikin puolin hyvissä käsissä. Minun ei tarvitse olla koko ajan huolissani ja miettiä miten huonoksi tilanteet voivat mennä. Sairaalajakso on jo kerran koettu, joten se ei ole enää niin uutta ja hämmentävää. Lisäksi mieheni ei ole niin huonossa kunnossa, kuin viime keväänä. Onneksi hän lähti hoitoon, ennenkuin tilanne olisi ollut sama.

Apua kannattaa hakea ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään. Minusta on rohkeutta ja suoraselkäisyyttä hakea apua silloin kun sitä tarvitsee. Siinä ei ole mitään hävettävää. Kaikille tulee välillä kaikenlaisia juttuja ja niistä pääsee apua saamalla yleensä jatkamaan eteenpäin.

Lauantaina mentyäni maalle, kerroin Isolle Karhulle isin olevan sairaalassa. Sanoin isin olevan todella väsynyt ja tarvitsevan lääkärien sekä hoitajien apua. Tuntuu että IsoKarhukin ottaa asian paljon paremmin ja ymmärtää tilanteen. Hän muistaa paikan missä isi on ja olemme jutelleet joka ilta skypessä. Iltaisin hänen on ollut vaikea nukahtaa ja yöllä tulee minun viereeni, mutta päivisin on reipas oma itsensä.

Pikku Karhu kaipaa paljon syliä ja haleja, mutta en osaa sanoa poikkeaisiko se hänen normaalisti olemisestaan mitenkään. Hän on aina aivan innoissaan, kun näkee isin skypessä. Hän esittää kaikenmaailman temput ja pyörimiset. Se on todella suloista. Aamuisin hän herää viideltä (kiitos ihanan kellojen kääntämisen), eikä suostu enää nukkumaan. Hänen kellonsa on jo kuusi ja silloin pitää herätä, väsytti äitiä tai ei. 

Mieheni tulee lauantaista sunnuntaihin kotilomalle, koska on isänpäivä. Olemme Ison Karhun kanssa laskeneet öitä siihen. Menemme vanhemmilleni yöksi ja sitten hänen vanhemmilleen syömään. Sunnuntai-iltana vien hänet takaisin sairaalaan. Emme tiedä vielä kuinka kauan hän on sairaalahoidossa, mutta mielestäni kannattaa ottaa rauhassa. Parempi kerralla levätä riittävästi ja saada asioita järjestykseen, kuin olla äkkipikainen ja kohta samassa tai huonommassa tilanteessa.

Menemme jälleen päivän kerrallaan ja katsomme mihin kaikki tilanteet muuttuvat. Rukoilen Jumalan rakastavaa ja parantavaa kosketusta miehelleni. 

Lopuksi aiheeseen sopiva biisi:

                                                           Exit/ Varjoista maan