Eroprosessi

Mulla olisi montakin juttua, joista haluaisin teille kirjoittaa. Aika on ollut viime päivinä kortilla ja illat venyneet. Kirjottelen juttujani nyt isompana ryppäänä. Aloitan omista fiiliksistäni...

Olen edelleen sitä mieltä, että avioero oli aivan oikea ratkaisu. Ero on kuitenki prosessi, johon kuuluu monia vaiheita. Arjen keskellä en ole kovin paljon pystynyt tietoisesti sitä työstämään. Monet asiat ovat tulleet yöllä uniini ja nukkuminen ollut levotonta. Iltaisin ei meinaa uni tulla, mutta onneksi melatoniinin avulla olen nukahtanut.

Avioliiton aikana minulla ei ollut miespuolisia ystäviä, yhteisinä kavereina kyllä muutamia. Eron myötä ystävämiehiä on  jotenkin tullut elämääni ja olen heistä todella kiitollinen. Uskon sen olevan myös Jumalan johdatusta. Voin jutella, rukoilla ja hengata heidän kanssaan (melkein) kuin kenen tahansa ystävän. Se on myös auttanut prosessissani, etten ole alkanut vihaamaan miehiä tai katkeroitunut yleisesti miehiä kohtaan. Olen sanut huomata, että maailmassa on vielä ihaniakin miehiä (ennen eroa tuttavapiirissä tuntui olevan muita kuin ihania miehiä).
Olen myös oppinut eri tavalla kunnioittamaan miehiä  ja alkanut löytää omaa naiseuttani. Olen saanut työstää jo ennen avioliittoa olleita haavoja ja heikkouksia.

Olen halunnut alkaa sisustaa kotiamme vielä enemmän minun näköiseksi, koska tiedän tämän olevan nyt vain minun ja lasten koti. Eksäni inhosi valkoista, joten nyt meiltä löytyy aika paljon valkoista. Olen tehnyt kirppareilta hyviä löytöjä, mutta joitain juttuja vielä puuttuu. Onneksi sisustus voi olla ikuisuusprojekti. Tykkään laittaa kotiamme ja se tuo minulle iloa.

Isi Karhu vei viimeiset tavaransa sunnuntaina pois meiltä, joten pääsen siivoamaan kellaria ja kaappeja. Laitan samalla turhia juttuja pois. Vanhojen yhteisten tavaroiden ja papereiden läpi käyminen nostaa muistoja ja tunteita vahvasti pintaan. Se tekee todella kipeää, mutta ne kuuluu käydä läpi päästäkseni elämässä eteen päin. Jumala tekee koko ajan työtään, kun annan Hänelle luvan siihen. Se on parantavaa ja rakastavaa työtä.

Monet tunnekuohut ja aallonpohjat olen ehtinyt jo käydä läpi. Minulla on kuitenkin luottavainen olo, että Jumala vie askel kerrallaan eteen päin. Minulla ei ole kiire, vaan ottaa välillä varovaisempia askeleita kohti tulevaa. Uskon kasvavani tämänkin prosessin myötä naisena, äitinä ja Jumalan lapsena. Olen kiitollinen kaikille teille, jotka olette tukenani ja esirukoilijoinani. <3
Ihanaa kun on kesä ja aurinko paistaa. Se saa mielenkin valoisammaksi.