sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Inspiroitunut parveke

Odotin kovasti, että ehdin kesälomalla laittaa parvekkeen taas kesäkuntoon. Olin niin motivoitunut, että aloitin heti ensimmäisinä lomapäivinä.
Aloitin parvekelasien pesemisellä, mitä inhoan todella paljon. Syynä on se, etten saa niitä kirkkaaksi ilman viiruja. Uskokaa pois, olen kokeillut erilaisia "kikka kolmosia ja vitosia". Sain ne kuitenkin pestyä niin, että olin ihan tyytyväinen.
Parvekkeelle oli kertynyt talven aikana kaikenlaista "säilytykseen", joten piti aloittaa tyhjentämisestä. Tämän jälkeen kokosin puulaatat pois ja imuroin niiden alta löytyneet roskat. Kummallisesti sieltä löytyi myös mm. pikkulegoja, kyniä ja simpukoita. Kun lattia oli imuroitu, pesin sen ja jätin kuivumaan.
Lattian kuivuttua, asettelimme lasten kanssa puulaatat takaisin ja aloin rakentaa Ison Karhun sanojen mukaan "kesäparatiisia". Sain vappuna kaksi kuormalavaa, joista olen jo useamman kesän haaveillut. Aloitimme rakentamisen siis siitä, koska ne veivät jonkun verran tilaa. Kävimme vielä ostamassa pari uutta tyynyä, huovan ja kukkasia. Siirsin yöpöytäni parvekkeelle, koska mielestäni se sopi sisustukseen hyvin.




 Seinällä roikkuvaan säleikköön meinaan vielä laittaa yrttejä tai valoja, kunhan ilmat hieman vielä lämpenevät. Hain kellarista yhden räsymatoistamme ja se teki parvekkeesta enemmän "olohuone"-tyyppisen.
Tarjoiluvaunua päätin käyttää tänä kesänä hieman eri tavalla. Laitoin sen eri puolelle parveketta ja siihen paikan kukkasille, kylvetyille salaateille sekä basilikalle.

Voi olla että muutamia pikku juttuja vielä viimeistelen, mutta tällä hetkellä minä sekä lapset olemme tyytyväisiä. Kesäisempiä kukkasia meinaan ainakin vielä ostaa. Toivottavasti ehdimme viettää kesällä monia hyviä hetkiä parvekkeella lasten ja ystävien kanssa. <3

Ps. Voit käydä lukemassa millä tavalla olen parveketta laittanut aikaisempina vuosina:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...