sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Lapselle tärkeimmät asiat kotona

Yhtenä iltana keksin Isolle Karhulle tehtävän, joka olisi samalla myös hyödyllinen. Pyysin häntä hetken miettimään, mitkä asiat kotona ovat hänelle kaikkein tärkeimpiä. Hän sai tämän jälkeen valita viisi asiaa ja ottaa niistä kuvat.

1.  Ensimmäisenä hän sanoi, että tietenkin äiti ja pikkuveli (sekä isi). Hänelle rakkainta ovat siis ihmiset, ketkä kuuluvat lapsen perheeseen. Tämä tuntui minusta äitinä hyvälle.

2. Seuraavaksi olivat hänen pikkulegonsa ja ylipäätään lelut. Pikkulegoilla hän leikkii joka päivä ja osaa rakentaa niistä erilaisia juttuja. Hän on saanut ideoita kirjoista ja videoista, joiden pohjalta hän rakentaa omanlaisen jutun.

3. Sitten hän mietti hieman tarkemmin ja totesi: "ilman tätä ei selviä hengissä eli ruoka". Kuvassa on meidän sen päiväistä ruokaa. Se sattui olla lasten suurta herkkua; makaroonimössöä. Pyrin tekemään monipuolista ja terveellistä ruokaa. Olen koittanut opettaa lapsia siihen, ettei aina voi olla lempiruokaa ja erilaisia ruokia tulee maistaa.


4. Hänelle tärkeää ovat oma sänky ja unikaveri. Sänky on sellaista aluetta, minne Iso Karhu ei halua Pikku Karhun menevän. Parvisänky kuitenkin kovasti kiehtoo myös pikkuveljeä.


5. Viimeisenä hän kertoi "oman kaapin" olevan tärkeä asia. Iso Karhu haluaa aina, että siivoamme hänen kaappinsa. Muuten hän ei kovinkaan usein ole innostunut siivoamaan, mutta oman kaapin siivoamista hän usein itse ehdotta.Hän kokee tärkeäksi, että hänellä on joku "oma tila", missä on hänelle tärkeitä "isojen" poikien juttuja.

Kannattaa kokeilla lapsen kanssa esimerkiksi tällaista tehtävää. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...