perjantai 3. toukokuuta 2019

Kesäsuunnitelmia


Kesän aikataulut pitää nykyää suunnitella jo vähintään kaksi kuukautta etukäteen. Tämä tuntuu toisaalta hullulle.

Päiväkotiin piti ilmoittaa huhtikuun loppuun mennessä hoitovuorot elokuun puoleen väliin asti, joka tuntui todella haastavalle. En voi tietää miten meidän elokuu tulee menemään, koska tilanteet muuttuvat lyhyelläkin aikataululla. En tiedä vielä edes miten lapset ovat isänsä luona, koska sekin suunnitelma muuttuu kokoajan. Toki päiväkodin tulee tietää loma-ajat, jotta osaavat suunnitella työvuoroja. Pitäisi elää hetkessä ja samalla suunnitella useamman kuukauden päähän asioita.

Teen kesällä 10 opintopistettä opintoja, joten ilmoitin Pikku Karhun olevan kolme päivää viikossa päiväkodissa. Opiskelusta hänen kanssaan ei yksinkertaisesti tule mitään, koska hänellä on koko ajan asiaa, hän ei viihdy yksin leikkien, eikä malta odottaa tehtävien teon ajan. Mietin ensin kesätöiden etsimistä, jotta saisi rahaa syksyä varten. Terveydentilani on kuitenkin epävarma, joten en tiedä mitä töitä edes pystyisin kesällä tehdä. Toukokuussa tuleva toimenpide näyttää aika paljon, mutta tästä myöhemmin lisää. Päätin siis tehdä opintoja, jotta valmistuminen tulisi nopeammin.

 

Kesäkuussa meillä on yhdet ylioppilasjuhlat ja Pikku Karhun 5v. sekä mieheni pyöreät syntymäpäiväjuhlat. Lapseni ovat isänsä luona näillä näkymin joka toinen viikonloppu, koska hänen harrastuksensa vie kesäkuussa paljon aikaa. Mitään juhannussuunnitelmia emme ole ehtineet tekemään. Iso Karhu osallistuu kesäkuussa seurakunnan leirille, joka kestää yhden yön. Lisäksi hänellä on FreeGym-liikuntaharrastus, joka on kerran viikossa tunnin ajan. Mietimme vielä menisikö hän kesäkerhoon pariksi viikoksi, jotta saan opiskeltua.

Heinäkuussa miehelläni on loma ja lapsetkin lomailevat sen ajan. Lapset viettävät silloin myös enemmän aikaa isänsä ja isovanhempien kanssa mökkeillen. Haaveilen pienestä parisuhdereissusta hääpäivän kunniaksi, mutta katsotaan onnistuuko. Kesällä varmaan laitamme pihaa ja käymme uimassa sekä vietämme aikaa ystävien kanssa. Sen suurempia suunnitelmia ei vielä ole ehditty tekemään.

Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...