perjantai 20. joulukuuta 2019

IsoKarhun Tutkimukset Ja Tuloksia


Olen aiemmin kirjoittanut PikkuKarhun psykologisten tutkimusten tuloksia ja viimein on vuorossa Isokarhun tuloksia. Hänellä on siis agressiivisuutta, impulsiivisuutta, toiminnanohjauksen haasteita ja siirtymätilanteissa jumittumista. Syöminen on erittäin valikoivaa. Psykologisten tutkimusten lisäksi pojalta otettiin sydänfilmi ja verikokeita, mutta somaattiselta puolelta ei löytynyt mitään.

Sosiaalisissa taidoissa ei tutkimusten perusteella noussut mitään. Sen sijaan tarkkaavuushäiriöseulasta tuli tarkkaamattomuutta, levottomuutta ja impulsiivisuutta sekä vaikeutta edetä järjestelmällisessä toiminnassa eli toiminnanohjauksen vaikeutta. Näitä on havaittavissa kotona ja koulussa. Tutkimuksissa näyttäytyi jonkin verran motorista levottomuutta ja se, että piti heti onnistua. Tässä olemme koittaneet vanhempina tukea poikaa, mutta hän haluaa silti onnistua kaikessa heti ja täydellisesti. Kielellinen taso menee reilusti yli ikätason  ja myös visuaalisella puolella taidot menevät yli ikätasoisen suorituksen. Kielellinen päättelykyky, yleinen käsityskyky ja yleistietous ovat hyvät. IsoKarhu on todella fiksu ja miettii asioita, joita kahdeksan vuotiaan pojan ei vielä edes tarvitsisi miettiä. Hän saattaa kuitenkin ymmärtää joitain asioita tai tilanteita väärin ja se tuoda omat haasteensa. Asioiden prosessointinopeus on aika heikko ja ohjeiden ymmärtäminen sujuu keskitasolla.  Mielialakyselystä tuli esiin alavireisyyttä ja IsoKarhu toi myös esille, ettei jaksa koulussa keskittyä sekä äikkä ja matikka ovat vaikeita.

Tutkimusten perusteella diagnoosiksi muodostui aliaktiivisuushäiriö (ADD). Palautekeskustelussa nousi esille, että  IsoKarhulla on 50% riski sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, koska sitä on lähisuvussa. Kun IsoKarhu kasvaa, pystytään vielä hänen diagnoosia tarkentamaan. Kaksisuuntainen puhkeaa yleensä vasta murrosiässä tai nuorena aikuisena. Koska stressi edesauttaa kaksisuuntaisen laukeamista, pojalla kokeillaan tarkkaamattomuuteen tarkoitettua lääkehoitoa. Kokeilu on tarkoitus aloittaa joululoman lopulla ja katsotaan, onko siitä apua IsoKarhulle vai ei. Lisäksi hän aloittaa tammikuussa musiikkiterapian.


Tutkimusten tulosten kuulemisen jälkeen on hieman epätodellinen olo, koska viimein sain vastauksia kysymyksiini. Lääkehoito tuntuu vähän hurjalle, mutta haluan luottaa lääkäriin ja muihin ammattilaisiin. Jos siitä on apua lapsen pahaan oloon, se kannattaa ehdottomasti kokeilla. Onneksi sen voi lopettaa, jos siitä ei ole apua. Äitinä haluan tehdä kaikkeni lasten hyvinvoinnin eteen. Onneksi vastuksista huolimatta olen vienyt lasten asioita eteenpäin ja nyt he saavat toivottavasti tarvitsemaansa tukea. Meidän perheessä on nyt kaksi ADHD-lasta ja kaksi ADD-lasta. Lapsissa näkee sen, miten samalla diagnoosilla olevilla lapsilla ne ilmenevät eri tavoilla.

                       
                                 Onko sinulla kokemusta lasten ADD/ADHD- diagnooseista ja lääkehoidosto tai lasten mielenterveysongelmista? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...