Tic-Oireet ja Lastenosasto

Oli Lokakuinen viikonloppu. Ihmettelin PikkuKarhun outoa liikehdintää, mutta ajattelimme sen olevan joku uusi juttu kärrinpyörien jälkeen. Sunnuntaina oudot nykähdyt lisääntyivät ja iltaa kohden niitä oli lähes kokoajan. Pojan jalat, kädet ja pää nykivät itsestään. Hän alkoi itsekin kokea sen häiritseväksi. Koska virus aiheutti hänelle vauvana samantyyppisiä oireita, huolestuin todella paljon. Soitin päivystykseen ja he kehoittivat tulla tutkittavaksi. Puhelun aikana PikkuKarhu oli pudonnut sängystä nykäysten takia, joten muutkin lapset alkoivat olla huolissaan. Soitin lasten isälle ja olin aivan paniikissa. Minua pelotti ja itketti, enkä osannut ajatella järkevästi. Itkin etten kestäisi, jos menettäisin PikkuKarhun ja tämä painejainen on eletty jo kerran.
Sain lopulta kasattua itseäni ja ohjeistettua muun perheen iltaa varten sekä lähdin viemään PikkuKarhua. Autossa yritin jutella pojan kanssa, jotta tiedän tajunnantason pysyvän. Hän itsekin odotti lääkäriin pääsemistä, koska olo oli niin hankala.

Hoitajan tutkiessa PikkuKarhu maiskutteli, räpytteli silmiä ja muutenkin nykiminen oli kokonaisvaltaista. Pääsimme lastenhuoneeseen odottamaan lääkäriä ja aika kului todella hitaasti. Lääkäri tutki ja konsultoi vielä lastenlääkäriä. Meidän paikkakunnalla ei ole lastenosastoa, joten meidät lähetettiin Mikkeliin (1,5h ajomatkan päähän). Kävin kotoa nopeasti hakemassa tärkeimmät tavarat ja pääsimme kello: 23 lähtemään taksikyydillä sairaalaan. Onneksi PikkuKarhu nukahti matkan aikana ja itsekin torkahdin.

Perillä hoitajat laittoivat puuduterasvaa ympäri kehoa, jonka jälkeen lääkäri tutki pojan. Lääkäri saattoi meidät uuteen Perhetaloon meille varattuun eristyshuoneeseen. Hoitajien selittäessä tulevista tutkimukset, viiden vuoden takaiset muistot ryöpsähtivät vasten kasvoja. PikkuKarhu sai rauhoittavaa, jotta selkäydinnäyte saadaan otettua ja kanyyli laitettua. Koska oli yö ja rauhoittava sekä äidin silitys vaikuttivat, poika onneksi nukahti. Lääkäri ja kaksi hoitajaa ottivat näytteitä. Koska epäiltiin viruksen aktivoituneen, aloitettiin PikkuKarhulla heti suonensisäinen antibiootti. Toinen mahdollisuus oli borrelioosi ja varoksi aloitettiin siihenkin lääkitys. Lääkärin lähdettyä hoitaja toi minulle syötävää, koska olin viimeksi syönyt päivällisen. Purskahdin itkuun tunne- ja ajatusmyllerryksen sekä väsymyksen takia. Onneksi hoitaja oli ystävällinen ja kuunteli. Nukkuminen oli todella huonoa, koska hoitajat kävivät laittamassa lääkettä ja saturaatiolaite mittasi hapetusta.
Maanantaina otettiin verikokeita ja aivosähkökäyrä. Tutkimus oli todella ikävä, mutta PikkuKarhu pärjäsi hienosti. Koska ei ollut varmuutta mistä kyse, emme saaneet poistua huoneesta. Virikkeinä meillä oli telkkari ja minun kännykkä. Poikkeuksellisesti nukuimme molemmat päiväunet. Huoneeseen ei saanut tuoda leluja tms., koska kyseessä oli eristyshuone. Kaikkien tutkimusten jälkeen lääkäri oli melko varma, että kyseessä on paha tic-oireilu. Hän konsultoi tiistaina vielä infektiolääkäriä ja pääsimme antibioottien kanssa kotiin, vaikka kaikki tulokset eivät olleet tulleet. Ulos päästessä tuntui kuin olisi ollut ikuisuuden neljän seinän sisällä. Kävimme illalla Hesessä koko perheen voimin juhlistamassa kotiin pääsemistä.

Muutaman viikon kuluttua saimme viimeisetkin tulokset ja ne olivat puhtaat. Nyt odotamme magneettikuvausten tuloksia. Nykimisiä on edelleen erityisesti silloin, kun PikkuKarhu on väsynyt, jännittynyt tai stressaantunut. Pienetkin muutokset voivat laukaista ne. Olemme koittaneet olla kiinnittämättä suurempaa huomiota niihin ja ottaa silloin poika syliin tai silitellä selkää sekä rauhoitella.

 Onko sinulla kokemusta lasten tic-oireiluista? 

Minulla ei ole aiempaa kokemusta tällaisesta oireilusta, joten kaikki vertaistuki on tervetullutta.