Onko teidän perheessä kukaan ollut sairaalassa?
Joidenkin lasten elämässä ei koskaan tapahdu sellaista, vaan elämä menee ns. tavallisesti. Sairaalaprosessia ja tunneskaalaa ei ymmärrä kuin sellainen, joka käy sen omalla tai läheisensä kohdalla. Meidän lapsille vanhemman sairaalassa oleminen on tuttua, koska heidän isänsä on heidän elämänsä aikana ollut ainakin viisi kertaa eri pituisilla osastojaksoilla. Hänellä on sairaus, jonka vuoksi saattaa tarvita välillä psykiatrista sairaalaa. Sairaus on asia, jota kukaan ei tarkoituksella ota elämäänsä. Välillä tulee kausia, kun tarvitsee enemmän toisten tukea ja apua. Kun isä joutuu sairaalaan, IsoKarhu alkaa oireilla käytöksellään. Hän tietää isän sairaudesta lapsen tavalla ja olemme käsitelleet sitä, mutta aina se tuntuu silti yhtä raskaalta. Vierailimme poikien kanssa sairaalassa, kun asuimme lähempänä. Nyt välimatkaa on yli 200 kilometriä.
Tällä viikolla jouduin kertomaan lapsille, että isi on lähtenyt sairaalaan. Samaan saumaan isovanhemmat sairastuivat ja IsonKarhun synttärijuhlat heidän luonaan siirtyivät. IsoKarhu otti asian todella raskaasti ja oli apaattinen, itkuinen sekä kiukkuinen. PikkuKarhu ei oikein ymmärtänyt tilannetta ja ihmetteli, mikseivät mene isille. Eilinen ilta oli pojilla itkua, huutoa ja tappelua, kun tunteet olivat pinnassa. He tarvitsivat paljon syliä ja turvaa, jota mieheni kanssa annoimme. Eniten lapset halusivat läheisyyttä minulta ja olivat mustasukkaisia toisilleen minusta. IsoKarhu kantaa huolta muista ihmisistä ja on varmasti pettymyksen lisäksi huolissaan isästään. Lapset eivät ole mielellään nyt halunneet puhua isänsä kanssa puhelimessa, enkä halua heitä siihen pakottaa. Koitan kuitenkin tukea lasten ja heidän isänsä suhdetta sairaalassa olemisesta huolimatta. Keskustelemme asiasta tarvittaessa ja muuten koitamme keskittyä normaaliin arkeen, joka toivottavasti helpottaa parhaiten lapsia.
Ei ole helppoa äitinä katsoa lapsen surua ja pahaa oloa. Lapsi on syytön tilanteeseen ja se on tärkeää hänelle selittää. Sairaalareissut nostavat myös minulla muistoja edellisistä kerroista ja niiden jättämistä jäljistä. Tämä on osa meidän perheen elämää ja lastemme lapsuutta. Tämä on osa minun äitinä ja eksvaimona olemista. Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, mihin kaikkeen sairaus vaikuttaa yhä minunkin elämässä. Perheet ja tilanteet ovat erilaisia, eivätkä ne ole aina kovin helppoja. Jos tunneskaala on laaja lapsella, se voi olla laaja myös aikuisella. Meidän aikuisten pitää vaan osata purkaa ne eri tavalla kuin lapsen. Tärkeää on pystyä puhumaan jonkun kanssa; jonkun joka kuuntelee.
Voit käydä lukemassa ensimmäisen sairaalareissun ja samalla palata blogissani muutaman vuoden taakse päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)