maanantai 22. maaliskuuta 2021

Meidän arki

Kirjoitin viime postauksessa normaalista ja tavallisesta elämästä sekä lupasin kirjoittaa meidän arjesta. Tämän päivän tapahtumat lisäsivät haluani kirjoittaa, mitä kaikkea viikkoihimme yleensä kuuluu.

Olen maanantaista torstaihin töissä yleensä 8-16. Tämä tarkoittaa sitä, että herätyskelloni soi 5.30 ja lähden 7 ajamaan töihin. Perjantaisin lähden töistä kolmelta, jotta ehdin viedä Isokarhun ja hänen kaverinsa treeneihin. Kun lapset ovat minun luonani, vien PikkuKarhun eskariin töihin lähtiessäni. Haen hänet töistä tullessa vähän ennen viittä ja perjantaisin neljältä. Isokarhu osaa lähteä itsenäisesti kouluun ja ilmoittaa minulle, mitä tekee koulun jälkeen. 

Maanantaisin vien PikkuKarhun kuudelta lentopallotreeneihin, jotka kestävät puolitoista tuntia. Jos pojat ovat minun luona, teen treenien aikana jotakin kahdestaan Isokarhun kanssa. Sitten onkin suihku, iltapala ja nukkumaan.

PikkuKarhulla alkoivat puhe- ja toimintaterapia. Puheterapia on tiistaisin tai torstaisin iltapäivästä ja käynneillä tulee olla mukana. Koska työpaikkani on sen verran kaukana, teen tuon päivän etätöitä tai lyhyemmän päivän työpaikalla. Minun pitää kuitenkin tehdä tunnit joku toinen päivä. Toimintaterapia on ainakin alustavasti eskarilla, mutta joitain vanhemmillekin tarkoitettuja tapaamisia tulee. 

Lapsilla on keittiövuorot, jolloin he tyhjentävät ja täyttävät tiskikoneen sekä vievät roskat. Isokarhu on alkanut harjoitella ruoan laittamista ja tykkää siitä kovasti.
Arki-iltaisin ei paljon ehdi tehdä, mutta ulkoilemme, käymme kirjastossa, leikimme ja pelaamme. Pikkukarhun puheterapiaharjoituksia tulee tehdä vähintään kolme kertaa viikossa. Lisäksi kotitöitä mahtuu meidänkin perheeseen. Iltatoimien jälkeen menen "nukuttamaan" lapsia lukemalla, silittämällä tai vaan olemalla läsnä. Isokarhu käy itse nukkumaan, mutta Pikkukarhu kaipaa silitystä. Hän toteaa aina " äiti, voit sä kattoo mua?" 
Perjantaisin IsoKarhulla on jalkapallotreenit 16.30-18. Ystäväperheemme kanssa kuljetamme vuorotellen lapsia. Pääsääntöisesti minä vien pojat treeneihin ja he hakevat. Viennin jälkeen käyn PikkuKarhun kanssa hakemassa meidän kauppatilauksen Prisman noutokaapista. Kotona teen pizzaa ja valmistelemme leffailtaa. Kun Isokarhu tulee treeneistä, aloitamme yhteisen leffaillan.

Viikonloppuisin meillä vietetään rennot aamut lastenohjelmia katsellen. Ulkoilemme, pesemme pyykkiä ja mitä milloinkin. Sunnuntaisin olemme yleensä käyneet metsäretkellä jollakin laavulla eväiden kera. Myös sunnuntaina IsoKarhulla on jalkapallotreenit. 
Lapset vaihtavat kotia periaatteessa perjantaisin, mutta viikko-viikkoasuminen ei mene aina aivan mutkattomasti. En kuitenkaan voi avata tätä enempää. Lapsivapaalla viikolla minulla on hoidettavana lasten treenit ja pikkukarhun terapia. Jalkapallotreeneihin kuskaamisista sovin ystäväperheen kanssa.

Monenlaista kuuluu siis meidän viikkoihimme. 
Onko sinulla kokemusta vuoroviikkoasumisesta? Miten se sujuu? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...