tiistai 13. tammikuuta 2015

I miss you and i love you

Arjen keskellä helposti unohtuu, miten arvokasta ja ainutlaatuista on elämäänsä saanut.


Tuon muuttohässäkän ja lasten tämän hetkisen vaiheen keskellä helposti jäänyt huomioimatta se rakas puolisi. Hän kenen kanssa olemme tiimi.

Jossain vaiheessa tuntui ihan hyvältäkin olla välillä erossa toisistamme. Nyt tulee jo muutamassa tunnissa ikävä. Se on hassua miten tilanteet ja tunteet muuttuvat...

Viime kesänä ja syksynä Jumala alkoi luoda meidän avioliittoa aivan uudelle ja puhtaalle pohjalle. Se on ollut vaikea ja kipeä polku, mutta olemme sanoneet tahdon ylä- sekä alamäessä.
Olemme aivan uudella tasolla löytäneet toisemme ja yhteyden sekä avoimuuden.


Arjessa toisen käytöksessä pikku asiat alkavat helposti ärsyttää. Nyt kun mieheni on viikon toisella paikkakunnalla, minulla on jo aivan kamala ikävä. Olemme olleet vasta kaksi yötä erossa toisistamme. :D
Tunnen kaipaavani pieniä asioita. Kaipaan hänen hellää kosketustaan, hänen rakastavaa halaustaan, hassuttelevia pusuja, huonoja mutta kuitenkin niin hyviä vitsejään, syvällisiä keskusteluitamme sekä monia muita juttuja. Minusta tuntuu, että olen vain puolikas ihminen ilman häntä.

Haluan panostaa avioliittoomme ja pitää siitä huolta. Avioliiton ei tulisi olla kenellekkään vain itsestäänselvyys. Niin moni avioliitto päättyy eroon, koska ei panosteta kommunikointiin. Toki on monia muitakin syitä, miksi avioliitto päättyy eroon.


Haluan rohkaista kaikkia aviopareja ensin tekemään aivan kaikkensa ennenkuin päätyy eroon. Avioliittoviikonloppukin voi jo muuttaa aivan kaiken. Rukoilkaa teidän ainutlaatuisen liittonne puolesta. Pyytäkää ihmisiltä esirukousta. Kirjoittakaa toisillenne asioista tai tunteista, mistä on vaikea puhua.


 Jeesus, tahdon sulkea rakkaimpani sinun syliisi. Kosketa sinun rakkaudellasi. 
Kiitos Jeesus, että siunaat meidänkin avioliittoa. Yhdistä meitä koko ajan enemmän toisiimme sekä Sinuun. 

Haluan tällä kirjoituksella rohkaista teitä kaikkia lukijoita. Haluan myös olla itse tukemassa juuri teidän avioliittoanne ja rukoilemassa teidän puolestanne. Minulle saa laittaa viestiä ja pyytää kaikissa asioissa rukousta.




P.S. Rakastan sinua valtavasti kultaseni! Minulla on ikävä sua jo nyt. Jumala pitää kaikesta huolen. Käännytään yhdessä Hänen puoleensa.







(P.S. kuvat Googlen kuvahausta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...