perjantai 16. tammikuuta 2015

sisustusvimma iski...

Viikko kului mun vanhemmilla maalla.
Satuin eilen liukastumaan terassilla tuodessani vaunuja sisälle. Satutin vasemman hartian, mutta Pikku Karhulle ei onneksi käynyt mitään. Tänään selkä ja vuorostaan oikea hartia ovatkin sitten kiukutelleet.
Kissa löysi hyvän nukkumapaikan Pikku Karhun toppapuvun päältä

Iltaisin kun en meinannut saada unta, aivot raksuttivat ja sisustusideoita syntyi. Olen löytänyt uuden mielenkiinnon ja innon sisustamiseen.

Löysin sieltä aitasta vanhan ikkunan, jonka haluan makkarin seinälle. Siihen voisi laittaa valokuvia perheestämme sekä jotkut valot.

Jotain tämän suuntaista varmaankin haen

Haluaisin tehdä meille yöpöydät vanhoista perunalaatikoista tms. puulaatikoista. Kyseiset laatikot ovat vaan vielä hakusessa...

Jotain tämän tyylistä. Mietin vielä olisiko valkoiset vai puun väriset

Haaveilen, että löytäisin jostain sellaisen vanhan lipaston kirjahyllyjen tilalle. Sisälle saisi kirjat mahtumaan ja päälle saisi tietokoneen. Se voi jäädä toistaiseksi haaveeksi, kun hintoja katselee. :(

Olemme jo jonkun verran saaneet sisustettua kotiamme mieleiseksemme. Tämä tuntuu oikeasti nyt kyllä siltä kodilta. Edellinen asuntomme ei ollut sitä...Olkkarissa teemaväreinä ovat viininpunainen ja tumma sekä ajattelin kullan värisellä tehdä pientä loppusilausta. 

Tässä jotain otoksia joita tänään otin: 
Saimme tuon peilin kihlajaislahjaksi. Se koristaa olkkarimme seinää. 
Minusta se on ihana! <3 




Maalasimme Ison Karhun ja pikkusiskoni kanssa vanhat jakkarat punaisiksi. Leikkasin Viivi ja Wagner sarjakuvia, joita ajattelin kiinnittää jakkaroihin. Miltä näyttää?


Makkarimme nurkassa komeilee miehen kontrabasso. Jos saisin haluamani lipaston, basso sopisi sen kanssa loistavasti. (reunassa näkyy tuleva ikkunanpoka)



Makkarin kirjahyllyn päälle tein lasipurkeista tuikkukipot. Pohjalle laitoin hieman sisustushiekkaa. Hiekkaa voisi kyllä olla enemmänkin, mutta se loppui nyt tällä erää kesken. Huomasimme kynttilöiden varjojen muodostavan kaksi yhtenäistä sormusta jotka muodostivat sydämen.  Näytti todella upealle! 


Makkarin ikkunassa pitsiverhot. Yöpöydän valona on maljakosta tuunattu lamppu. Maljakkoon laitettu sellufaania ja valosarja. Idea poimittu äidiltäni.

Laittelen kuvia kunhan saan sisustusideoitani toteutettua. 


Iso Karhu oli tänään illalla isin kanssa uimassa. Minä vietin aikaa Pikku Karhun kanssa ja samalla laittelin vähän kotia. Leikimme ja kuuntelimme ylistysmusiikkia. Ihanan rauhallinen ilta ollut. 

Nyt kun on kotona kaikkien rakkaiden kanssa niin unikin alkaa maittaa eri tavalla. Toivotaan että niskasärky antaa nukkua...Ainakin saa nukkua pitkästä aikaa oman kullan vieressä. <3 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...