Oli outoa kun oli vain yksi lapsi kotona ja Pikku Karhu oli kaiken lisäksi kovin tyytyväinen. Pystyin vain makailemaan sohvalla katsellen tv-sarjoja. Kärsin perjantaina vatsakivuista, joten lepo tulikin tarpeeseen. Pikku Karhu nautti, kun sai yksin meidän molempien täyden huomion.
Kävimme mieheni ja Pikku Karhun kanssa läheisessä ravintolassa syömässä.
Iltatoimetkin sujuivat, kun oli vain yksi lapsi hoidettavana (ja vielä vauva).
Pikku Karhun unijututhan olivat menneet aivan naurettavaksi (vaikkei todellakaan naurattanut) kellojen käännön jälkeen. Ennen sitä unikoulu oli alkanut jotenkin toimia, mutta sitten kaikki romahti. Pikku Karhu nukahti iltaisin joskus kahdeksan ja kymmenen välillä (ennen tasan klo:19) vain syliin kävelemällä. Öisin saattoi valvoa parikin tuntia. Sorruin yöimetykseen jälleen, koska en vain yksinkertaisesti enää jaksanut valvoa niin pitkiä aikoja ja se huuto herätti koko talon. Aina imetyskään ei auttanut. Aamupäivisin häntä ei meinannut saada päikkäreille ja hän saattoi skipata toiset päiväunet vaikka oli väsynyt. Tosin siinä vaiheessa, kun kello oli jo liikaa olisi päiväunet maistuneet.
Nyt kun Iso Karhu oli pois kotoa, päätimme "huudattaa" häntä nukkumaan käydessä. Kävimme vuorotellen häntä toki katsomassa ja rauhoittelemassa. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään hätää, vaan kaipasi seuraa ja huomiota. Lopulta hän nukahti yhdeksältä jälleen syliini. Menin itsekin pian nukkumaan, koska olin todella väsynyt. Seuraavaksi havahduin vähän ennen seitsemää, että Pikku Karhu heräsi. En meinannut uskoa silmiäni kun katsoin kelloa.
Pyysimme isovanhemmilta, että Iso Karhu voisi olla toisenkin yön heillä. Näin saisimme Pikku Karhun unikoulua jatkettua.
Kävin lauantai-iltapäivällä vaunulenkillä nauttimassa ihanasta kevätilmasta. Ihmiset tuntuvat heräilevän pikkuhiljaa pesäkoloistaan taas ihmisten ilmoille.
Pääsin vielä illalla kavereiden kanssa leffaan ja mieheni laittoi Pikku Karhun nukkumaan.
Kävimme katsomassa "Edelleen Alice". Leffa kertoo 50 vuotiaasta naisesta, joka sairastuu varhaisiän Alzheimerin tautiin. En yleensä pidä draamoista, mutta tämä oli hyvä. Elokuva oli mielestäni hyvin realistinen. Mietin kovasti, jos itse joutuisi tuohon tilanteeseen. Miten lapseni suhtautuisivat? Miten mieheni suhtautuisi ja jaksaisiko hän pysyä rinnallani? Kannattaa käydä katsomassa. :)
Alla traileri:
Mieheni oli saanut sillä välin Pikku Karhun nukkumaan omaan sänkyyn, eikä hän ollut inahtanutkaan. Ehdin olla kotona ehkä 15 minuuttia, kun hän alkoikin itkeä. Onneksi kuitenkin rauhoittui itsekseen. Pääsin käymään vielä saunassa ennen nukkumaan menoa. Viime yönä hän nukkui 19.00-05.00. Silloin imetin, koska en ollut 12 tuntiin imettänyt. Sen jälkeen Pikku Karhu jatkoi vielä unia ja heräsi vähän ennen kahdeksaa. Nämä kaksi yötä ovat parhaimmat piiitkään aikaan. Jännityksellä odotan tulevaa yötä.
Iso Karhu palasi tänään isovanhemmilta. Hän kävi mieheni kanssa ilmoittautumassa jalkapalloleikkikouluun ensi kesäksi. Tuosta tulee Ison Karhun ja mieheni yhteinen harrastus. Molemmat tykkäävät kovasti jalkapallosta.
Isosta Karhusta huomasi tänään hyvin, että oli saanut olla isovanhempien huomion keskipisteenä pitkästä aikaa ja koti-ikäväkin purkautui. Koko päivän hän sai raivareita aivan kaikesta eikä uskonut mitään mitä sanoin hänelle. Kun lähdimme puistosta kotiin, hän sai oikein "itkupotkuraivarit". Hän karjui ja heittelehti pitkin katuja. Välillä hän roikkui jalassani, ettei halua vielä kotiin. Minun olisi pitänyt kantaa hänet kotiin, mikä ei todellakaan onnistunut. Saimme pahoja ja pitkiä katseita ihmisiltä kaduilla. Mieleni olisi tehnyt kysyä, eivätkö he olleet aiemmin nähneet uhmaikäistä lasta. Kotiin tultuamme tilanne kuitenkin laukesi ja Iso Karhu itse pyysi käytöstään anteeksi.
(kuva Googlen kuvahausta)
Nyt muksut nukkuvat ja minäkin oon saanu tiskit selvittyä. Kohta vielä rentoutumaan saunaan ja sitten pian pehkuihin. Tällainen viikonloppu täällä. Toivottavasti sulla on ollut kiva viikonloppu. :)
(kuva Googlen kuvahausta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)