Astetta kovempaa

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet itselleni (ja vissii Isolle Karhullekkin) henkisesti jotenkin rankkoja, tai ehkä paremminkin prosessoivia. Tämä tarkoittaa monia ajatuksia ja muistoja, joita olen työstänyt. Se on vapauttavaa, mutta myös kovin raskasta. Kirjoitain tästä aivan oman postauksen, ettei tämä veny ihan mahdottomaksi.
Olen viime aikoina nukkunut paremmin ja muutaman iltana jopa nukahtanut ilman Melatoniinia. Rakastan kesäiltoja ja -öitä, joten iltaisin en olisi malttanut mennä niin aikaisin nukkumaan. Nyt kuitenkin illat pimenevät aikaisemmin, joten nukkuminenkin tuntuu hyvälle idealle jo aiemmin.

Isolla Karhulla oli heinäkuu lomaa päiväkodista, joka mahdollisti monenlaiset puuhaat ja muutaman pienen reissunkin. Toisinaan hän toivoisi kovasti meidän muuttavan, koska meillä on tylsä koti ja tylsät lelut. Tämä johtuu isikarhun muuttamisesta ja siellä olevista uusista leluista ja kissasta. Pojalla on herännyt myös monia kysymyksiä, kuten "miksi isi rakastaa meitä, muttei sua äiti?", "voisimmeko kaikki muuttaa isille?", "miksette asu enää yhdessä?", "Voiko jollain olla kaksi isiä tai äitiä?". Nämä ovat vaikeita kysymyksiä selitettäväksi lapselle ja olemme yhdessä isikarhun kanssa koittaneet vastata näihin.
 Ison Karhun käytös on loman aikana ollut toisinaan aika haastavaa. Hän saattaa lyödä tai potkaista minua, jos ei saa mitä haluaa. Lisäksi hän hermostuu melko nopeasti minulle sekä Pikku Karhulle. Muutaman kerran olen saanut kuulla olevani "pölkkypää" ja "tyhmä" sekä erään kerran hän ilmoitti etsivänsä uudet vanhemmat. Hän saattaa etukäteen ilmoittaa lyövänsä, jos ei saa mitä haluaa tai sitten hän vain tekee kielletyn asian. Tämä voi olla osittain turhautumista, koska lomalla kaipaisi vielä enemmän kavereiden seuraa ja aktiviteettia. Lisäksi uskon tämän johtuvan erostamme ja varmaan iästäkin. Joskus on vaikeaa tietää, mikä johtuu mistäkin. Olen keskustellut hänen kanssaan tästä käytöksestä ja siitä, ettei ketään saa satuttaa ja olisiko hänestä kivaa, jos joku satuttaisi. Tämä ei ole ollut riittävän tehokasta, joten olen ottanut pitkästä aikaa jäähypenkin käyttöön. Aina kun tulee satuttamista, hän lähtee jäähylle miettimään. Pojan kanssa pitää olla tuossa tilanteessa, koska muuten karkaisi. Hän kuitenkin ymmärtää tämän olevan rangaistus.

Nukkumaankäymiset ovat yhä edelleen haastavia, vaikka jotain edistystä on tapahtunut. Meillä on Ison Karhun kanssa nukkumistarrat käytössä; eli kun hän menee kiltisti nukkumaan, saa tarran ja kymmenen tarran jälkeen tapahtuu jotain kivaa. Olemme edenneet kummastakin kädestä pitämisestä siihen asti, että saan olla olkkarin sohvalla. Hän kuitenkin huutelee ja riehuu sängyssä lähes joka ilta ainakin tunnin, eikä tarrataulu näin täyty. Olen todella kiitollinen ja iloinen illoista, jolloin hän nukahtaa jo ennen puoli yhdeksää. Jospa päiväkodin alkaminen ja iltojen pimeneminen alkaisi auttaa asiaan.

Toisinaan saan onneksi kuulla olevani rakas ja paljon pusuja sekä haleja. Eilen illalla Iso Karhu totesi: "Meillä on paras koti, missä voi olla" ja antoi monta pusua. Nämä pienet hetket antavat voimaa ja iloa arkeen. Tämä on vaihe, joka täytyy ottaa vastaan ja elää. Onneksi minulla on nämä haasteet, koska ilman niitä minulla ei olisi näitä ihania lapsia tai Iso Karhu ei purkaisi millään tavalla tunteitaan. Lapsi tarvitsee turvallisen kodin, jossa on rajoja ja rakkautta. Äitinä oleminen on joskus rankkaa ja kuluttavaa, mutta se on myös ihanaa ja palkitsevaa. <3