Torstaiaamuna heräsimme Pikku Karhun kanssa hyvissä ajoin, mutta pidimme hitaan aamun. Lueskelimme kirjoja ja hassuttelimme sekä join rauhassa aamukahvini. Aamutoimien jälkeen lähdimme lähipuistoon ja poika kyseli joka asiasta "minkä takia". Hän rakastaa keinumista ja mitä kovemmat vauhdit sen parempi.
Kokkasimme yhdessä lounasta ja tanssimme lastenlaulujen tahtiin. Kun sekoitin ruokaa, Pikku Karhu halusi olla sylissäni tiukasti minuun painautuneena poski poskea vasten. Kysyin että onko nyt hyvä olla ja hän vastasi, että "joo". Päiväunien aikana sain hoidettua pakollisia aikuisten asioita, koska Iso Karhu ei ollut kotona.
Iltapäivällä lähdimme kaverin luo leikkimään. Oli hauskaa seurata, miten 1½ tyttö ja 2v. poika leikkivät erikseen, mutta kuitenkin yhdessä. He leikkivät omia leikkejään, mutta välillä matkivat toisiaan ja leikit kohtasivat.
Päivällisen jälkeen Pikku Karhu halusi vielä päästä puistoon keinumaan. Matkalla huomasin surukseni, että syksy on saapunut kaupunkiin, koska kesällä puisto oli täynnä ihmisiä tuolloin viiden aikoihin. Nyt siellä ei ollut kuin muutama kotimatkalla ollut ihminen ja koirien ulkoiluttajia. Leikkipuisto oli täysin tyhjä.
Kotimatkalla koitin, että Pikku Karhu kävelisi itse edes osan matkasta. Hän kiipesi ensimmäiselle vastaan tulleelle penkille ja näytti, että minun piti käydä hänen viereen istumaan. Pojalle oli tärkeää, että meillä molemmilla oli lapiot ja sitten niillä piti paukuttaa penkkiä. Matka eteni, kun etsimme aina uuden penkin mille istuimme ja paukutimme sitä lapiolla. Pikku Karhu selkeästi nautti tuosta leikistä ja meillä oli hauskaa. Meillä ei ollut kiire, joten katselimme penkkien lisäksi jäljellä olleita kukkasia. Kotona Pikku Karhu korjasi kiltisti lelut ja iltapalan jälkeen laitoin hänelle kylvyn. Siellä aikansa oltuaan, hän tuli itse pois.
Pikku Karhu tuntui nauttivan siitä, että sai kerrankin yksin minun koko huomioni. Poika on vielä sen verran pieni, että hänen kanssaan toimiminen on paljon mutkattomampaa kuin Ison Karhun kanssa. Vaikka nautimme kahden keskeisestä ajasta, Pikku Karhu kyseli Isoa Karhua ja minullakin alkoi jo olla ikävä.
Minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, jotka ovat todella rakkaita juuri sellaisina kuin ovat. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)