sunnuntai 28. elokuuta 2016

Vauhdikas viikonloppu

Eräs ystäväni tuli pitkästä aikaa viikonlopuksi meille yökylään. Hän tuli perjantai-iltana vasta melko myöhään ja lapset olivat jo nukkumassa. Söimme kahdestaan iltapalaa, joimme teetä ja vaihdoimme kuulumisia. Yöllä Iso Karhu tuli meidän väliin nukkumaan.
Pojat olivat aivan innoissaan ystäväni tulosta, koska he pitävät hänestä todella paljon. Joimme aamukahvit parvekkeella kohtuullisella menestyksellä. Heti aamusta piti rakennella majoja, miekkailla, lukea kirjaa ja kaikkea muuta mahdollista.
Vaikka ulkona tuuli valtavasti, muuten oli ihanan aurinkoista ja päätimme lähteä ulkoilemaan meripuistoon. Matkaa kertyi yhteensä n. viisi kilometriä ja takaisin tullessa kaikilla oli jo kiljuva nälkä.
Pikku Karhulla riitti virtaa niin paljon, ettei hän malttanut edes nukkua päiväunia. Teimme välipalaksi lettuja ja omenasosetta. Pojat olisivat syöneet niitä vaikka kuinka paljon. Aika kului kuin siivillä ja ennen ulos lähtöä tein meille jo valmiiksi pizzataikinan turpoamaan. Kävimme "seikkailemassa" vuorella, missä oli tykki ja muuta mielenkiintoista. Pikku Karhukin jaksoi kävellä (juosta) melkein koko matkan. Kotimatkalla alkoi jo väsymys painaa molempia poikia ja heitä piti kantaa reppuselässä. Mitä enemmän hypimme ja loikimme, sen hauskempaa pojilla oli ja he nauroivat. Sillä välin kun pizza valmistui, päätimme korjata pommin, joka oli räjähtänyt ympäri kotiamme. Pizza oli onnistunutta ja se olikin samalla osa poikien iltapalaa, koska päivä kului nopeasti.
Ennen nukkumaanmenoa kävimme vielä saunassa ja pojat pääsivät kylpyyn. Kyllä oli touhukas ja vauhdikas päivä. Askeleita tuli ainakin 17 000. Pikku Karhu simahti todella nopeasti, eikä Iso Karhukaan jaksanut riehua sängyssä. Kun pojat olivat nukahtaneet, me keitimme teetä ja söimme herkkuja. Samalla pelailimme ja siinä sivussa höpöttelimme kaikkea mahdollista. Ilta oli mielestäni mukavan rento. Yöunet jäivät hieman lyhyiksi ja aamulla väsytti, mutta se ei kuitenkaan haitannut. Pidimme kaikki rennon ja pitkän aamun. Makoilimme sängyssä ja katsoimme lastenohjelmia.
Isi Karhu tuli hakemaan poikia aamupäivällä ja me saimme viettää vielä muutaman tunnin ystäväni kanssa kahdestaan.

Ihanaa kun elämässäni on tällaisia ystäviä, jotka tykkäävät touhuta kaikkea lasten kanssa, eikä aamuherääminen ole suuri ongelma. Lapset ovat aivan innoissaan tästä. Poikien nukkuessa tai ollessa pois, voimme sitten jutella ja tehdä jotain aikuisten juttuja. Tämä on valtavaa vaihtelua ihmiselle, jolla ei itsellä ole lapsia. Toivottavasti hän ei ole aivan puhki tämän viikonlopun jälkeen. :D Meillä oli todella ihana viikonloppu. <3  Kiitos siitä! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...