keskiviikko 15. tammikuuta 2020

PikkuKarhun Ensimmäinen Harrastus


PikkuKarhu on jo vuoden puhunut haluavansa jonkun harrastuksen, mutta minusta on tuntunut ettei aika vain riitä ja se olisi hänelle liian rankkaa päiväkotipäivän jälkeen. Lisäksi mietin jaksaako hän keskittyä miten hyvin tavallisessa liikuntakerhossa.


Nyt kuitenkin ehdotin hänelle liikuntakerhoa ja kävimme viime viikolla kokeilemassa. Kerhon maksu tapahtuu kerta kohtaisella maksulla, eikä vaadi ilmottautumista ja kestää tunnin, joten se sopii meidän elämään oikein hyvin. PikkuKarhu oli aivan innoissaan ja halusi pakata jumppapussin mukaan sekä huolehti, että kaikki syövät nopeasti ehtiäksemme hyvissä ajoin. Oli ihanaa nähdä, miten reipas ja innokas kerholainen hän oli. Jumppa on 4-6 vuotiaille lapsille ja minun silmin huomasi PikkuKarhun olevan hieman erilainen kuin muut lapset. Hänellä oli intoa ja hän teki kaikki jutut 110%. Lisäksi hänen puheestaan ei aina saanut selvää ja toiminta oli hieman "häseltämistä". En osaa sanoa kiinnittivätkö muut huomiota vai oliko tämä vain minun silmin katsottua. Kerhossa oli onneksi tuttujakin lapsia ja leikkejä.  Puolessa tunnissa PikkuKarhu alkoi saada kierroksiaan tasaantumaan ja keskittyminen onnistui paremmin. Hän tykkäsi kerhosta todella paljon ja menemme uudestaankin sinne. Uskon useamman kerran auttavan PikkuKarhua hahmottamaan, mitä tapahtuu ja samalla keskittymään.  Onneksi päätin kokeilla ja sain huomata, miten paljon iloa tämä tuottaa lapselle. Suurin pelkoni varmaankin oli, ettei PikkuKarhu pystyisi suoriutumaan ohjeiden mukaan, jonka seurauksena tulisi hänelle itselleen epäonnistumisen kokemuksia ja häntä kiusattaisi. Hän kuitenkin pärjäsi kerhossa muiden kanssa ja kehuin kovasti jumpan jälkeen. PikkuKarhu on ylpeä siitä, että hänellä on oma harrastus ja aion tukea häntä siinä. Jokainen meistä on erilainen ja on erilaisia vahvuuksia, jotka tulee löytää ja vahvistaa niitä. Ennakkopelkoni olivat hieman tyhmiä, mutta halu suojella omaa lasta varmasti inhimillinen. Elämässä tulee epäonnistumisia ja erimielisyyksiä sekä niistä tulee oppia selviytymään. Kokeilemalla voi oppia uutta ja yllättää taidoillaan itsensä sekä toiset. 

Kerhon ajan mieheni oli muiden lasten kanssa uimassa ja me menimme PikkuKarhun kanssa perästä. Katsotaan tuleeko tästä rutiini kerhopäiviin, koska pojat ja mieheni tykkäävät todella paljon käydä uimassa.


Millaisia harrastuksia sinun erityislapsillasi on? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...