Kirjoitin vuorokaudestamme Järvisydämessä. Huone piti luovuttaa kahteentoista mennessä emmekä halunneet mennä suoraan kotiin. Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyimme sota-aikaisille rakennelmille. Tunnelit olivat rakennettu betonista, mutta pimeitä, kosteita ja likaisia. Mielestäni ne olivat pelottavia ja mielikuvitukseni alkoi laukata murhamiehistä roikkuviin ruumiisiin. Lisäksi mietin tätä meidän Suomea ja täällä asumista. Meillä on paljon sota-aikaisia rakennelmia, joista osa on ollut käytössä ja osa rakennettu varotoimena.Alla olevassa kuvassa olevalla tykillä ammuttiin n. 60 kiloisia ammuksia, jotka lensivät 20 kilometrin päähän. Siinä on tarvittu paljon voimaa ja tarkkuutta. Suojapaikkojen tekemiseen ei ollut mitään hienoja suuria koneita. Me nykyajan ihmiset emme välttämättä tule koskaan ymmärtämään, mitä kaikkea silloin ihmisiltä on vaadittu ja mihin kaikkeen sota on vaikuttanut. Silloin ei googlattu kännykällä, miten näitä rakennetaan tai laitettu whatsappilla kuvia kotiin.
Suomessa on upea luonto, jota emme aina itse osaa arvostaa. Meillä on mahdollisuus puhtaaseen ilmaan ja veteen. Saamme liikkua vapaasti, eikä meidän tarvitse yleisesti pelätä sotaa tai nälänhätää tai muuta vastaavaa. Meillä on parempi terveydenhoito kuin monissa muissa maissa. Meillä peruskoulu ja kouluruoka ovat ilmaista. Näin ei ole aina ollut, joten saamme olla kiitollisia aiemmille sukupolville, jotka ovat sotineet meille itsenäisen Suomen ja rakentaneet yhteiskuntamme suurella työllä sekä vaatinut monien hengen. Työtä on arvostettu useamman sukupolven ajan, koska suurella työllä on leipä pitänyt pöytään hankkia. Moni asia ja ajatusmalli on muuttunut nykypäivänä noista menneistä ajoista. Joskus on hyvä muistuttaa itsellemme ja lapsillemme, mistä olemme tulleet. Kaikki tämä hyvä, mitä meillä on, ei ole itsestäänselvää.
Sota-aika on jättänyt jälkensä meihin suomalaisiin melankoliana ja häpeäkulttuurina. Monet perheet kärsivät kovia ja eläneet ilman isää. Kun isät palasivat kotiin, mikään ei ollut kuin ennen. Isän rakkaus saattoi olla kylmää ja kovaa, eikä tunteita saanut näyttää. Moni tietää sanonnan "tosimies ei itke". Isien paha olo purkautui lapsiin ja mahdollisesti vaimoon. Monia on kuritettu piiskaamalla, eikä lapset aina edes tienneet mistä syystä saivat piiskaa. Monet kantaneet vielä aikuisena vihaa isiään kohtaan. Isovanhempani tai edes vanhempani eivät ole juurikaan puhuneet siitä, millaisia heidän isänsä ovat olleet. Onneksi nykyään puhutaan paljon tunteista ja kuinka ne ovat sallittuja, mutta muutos ei tapahdu hetkessä. Se voi viedä useamman sukupolvenkin.
Mitä kokemuksia sinulla on sodan vaikutuksista suomalaisiin perheisiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)