lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulutunnelmaa

Meidän perhe antaa tänä vuonna joululahjat vain aivan lähipiirille ja teemme lahjat itse. Haluan lahjojen olevan persoonallisemmat eikä ole oikein resursseja lähteä kauppoihin kiertelemään ja ostelemaan. En uskalla kertoa vielä tarkemmin mitä teemme, koska lukijoiden joukossa voi olla lahjojen saajia. Pari ystävääni kuitenkin saivat jo lahjansa pikkujouluissamme, joten niistä voin kertoa.

Olin poikien kanssa maalla ja perjantaiaamuna tein ystävilleni joululahjaksi tuikkupurkit, joita voi hyödyntää muuhunkin. Lainasin siskoni akryllimaaleja ja maalasin purkit valkoisiksi. Etureunaan jätin kuitenkin pienen aukon, josta tuikku näkyisi. Seuraavaksi sidoin koristenauhaa purkin yläreunaan. Käytin apuna kuumaliimaa, jotta nauha varmasti pysyisi. Toiseen purkkiin liimasin kuumaliimalla pari pientä havunoksaa ja helmiä (lumeksi). Toisen purkin aukon reunustin hopeisilla nomparelleilla ja alareunaan laitoin pienen havun. Lisäksi nauhan päälle liimasin kävyn. Purkkien sisälle laitoin sisustushiekkaa ja tuoksutuikun.

Tällaiset niistä tuli:
Mielestäni ihan kivan näköiset. :) 


Iso Karhu toivoi kovasti joulupipareiden tekemistä. Äitini teki meille taikinan ja pääsimme leipomaan. Laitoimme joulumusiikkia ja teimme muoteilla erilaisia pipareita. Paistoin piparit ja pakastin Ison Karhun synttäreitä varten. Joulupiparitaikinasta ja joulumusiikista tulee aina omakin lapsuus mieleen.Näin eräässä lehdessä piparikranssin ja päätin kokeilla. Se näytti hienolle, mutta koittaessani siirtää sitä, tähdet irtosivat toisistaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...