sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kihomatoja

Tällä viikolla muutamana iltana Iso Karhu heräsi juuri, kun olin itse menossa nukkumaan ja valitti pyllyn kutinaa. Suihkuttelin ja rasvailin sitä kiinnittämättä siihen sen suurempaa huomiota, koska hänellä aina välillä on sellaista.

Torstai-iltana hän jälleen valitti kutinaa ja pyysin kertomaan tarkasti, mistä kohtaa kutisee. Löysin sieltä niitä kauheita ja ällöttäviä kihomatoja. Selvittelin heti kuinka pitäisi toimia, koska meillä ei ole aiemmin ollut niitä. Kutina oli niin kova, ettei Iso Karhu meinannut pystyä nukkumaan. Lopulta nukahti meidän sänkyyn.
http://www.sairaslapsi.com/sairaudet/kihomadot

Heti aamulla lähdin lasten kanssa apteekkiin hakemaan koko perheelle lääkekuuria ja kaupasta hanskoja siivousta varten. Kun kaikki oli lääkitty, aloitin siivousrumban. Kaikki petivaatteet pesuun ja patjat saunaan, jotta pöpöt häviäisi. Matot vein koko viikonlopuksi parvekkeelle ja pesin kaikki muoviset lelut tiskikoneessa. Käytin pyykin pesemiseen meidän omaa pyykkikonetta sekä taloyhtiön pyykkikonetta/kuivausrumpua ja kuivaushuonetta. Vein pesuun kaikki viltit, koristetyynyt ja verhot sekä pehmolelut, enkä tuonut niitä kotiin ennen seuraavaa iltaa. Ajattelin varmuuden vuoksi tehdä aivan perusteellisen karkoituksen, jotta ne varmasti häviäisivät ja Ison Karhun tulevia synttäreitä ajatellen. Leikkasin omat ja lasten kynnet lyhyeksi, jottei niiden alle jäisi mitään. Illalla olin ihan puhki. Pikku Karhu oli kovin itkuinen ja löysin häneltäkin matoja. Lisäksi hänellä oli samaan aikaan silmätulehdus ja kamala flunssa.

Eilen jatkoin kesken jäänyttä pyykkäämistä ja pesin lakanat taas uudestaan. Vuorokauden kuluttua lääkitsemisestä kuului pestä myös petivaatteet. Patjat vein jälleen saunaan ja pyyhin uudelleen kaikki pinnat sekä ovenkahvat. Saunottamisen jälkeen vielä imuroin patjat. Vaihdoimme illalla jouluverhot, kun kerran edelliset verhot oli otettu pois.Tulipahan saunakin pestyä jouluksi. Eilen illalla ei matoja enää näkynyt ja Iso Karhu sanoi, ettei enää kutita. Jospa ne olisi nyt karkoitettu. Huhhuh...Pyykkirumba jatkuu edelleen, mutta se on jo normaalin määrän rajoissa. Kahden viikon päästä pitää ottaa vielä uusi lääkeannos varmuuden vuoksi.

Tänään sovimme Ison Karhun kanssa, että meillä on lepopäivä. Hän oli kovin iloinen tuosta uutisesta. Isovanhemmillakin totesi: "Äiti katsoo nyt telkkaria, koska meillä on lepopäivä". Lapsille vaihdoin vielä kerran puhtaat lakanat.
Illalla laitoimme joulukuusen ja koristelimme sen. Jos joulumieli alkaisi hiipiä jo aiemmin, eikä vasta aattona. Ehtisi nauttiakkin Joulusta ja sen sanomasta. <3

Onko sinulla kokemuksia kihomadoista ja niiden karkoituksesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...