Säntäsin rappuset alas ja näin Pikku Karhun makaavan (tai istuvan...en muista) kellarikerroksessa. Hän oli verilammikon keskellä ja naama oli aivan veressä. Menin aivan shokkiin. Nappasin Pikku Karhun syliini ja juoksin Iso Karhu kintereillä kotiin. Koitin kuivata verta ja selvittää, mistä sitä oikein tuli. Se oli kuitenkin todella hankalaa, koska Pikku Karhu itki niin paljon. Koitin soittaa miehelleni, muttei hän vastannut. Pikku Karhu ei rauhoittunut edes maitopullolla, joten päätin juosta takaisin ystäväni luo. Sekavana pyysin Isoa Karhua nappaamaan tutin ja tuttipullon mukaan.
Onneksi ystäväni on ammatiltaan sairaanhoitaja ja otti homman haltuun. Hänkään ei aluksi saanut Pikku Karhua tutkittua. Ystäväni huuhteli Pikku Karhun kasvoja ja samalla koitti tutkia. Lopulta selvisi, että alahuulessa on hampaiden aiheuttama nirhauma. Sieraimen vieressä ja leuassa oli myös nirhaumia. Lisäksi nenän varressa (silmien välissä) oli syvä vekki, joka vuoti valtavasti. Koitin rauhoitella Pikku Karhua ja ystäväni ohjasi muut lapset leikkimään. Pikku Karhun itkusta ei tullut loppua ja totesimme, että parempi käydä päivystyksessä näyttäytymässä. Verenvuoto alkoi onneksi jo tyrehtyä, eikä haavaa tarvinnut kokoajan painaa. Koitin soittaa miehelleni jälleen useita kertoja. Lopulta soitin päiväkotikaverin äidille ja hän lupasi viedä meidät sairaalaan. Iso Karhu jäi naapurillemme siksi aikaa, kunnes mieheni hakisi hänet.
Pikku Karhu alkoi viimein hieman rauhoittua, kun lähdimme rappusia alaspäin. Päivystyksen pihalla huomasin unohtaneeni lompakon kotiin, eikä minulla ollut kelakorttia mukana. Pääsimme kuitenkin tutkittavaksi ilman sitä. Odotusaulassa kyyneleet meinasivat väkisin nousta silmiin, kun katselin noita turvonneita kasvoja sekä valtavaa vekkiä. Kysyessäni minne sattuu, Pikku Karhu osoitti päätään. Koin (ja osittain koen vieläkin) valtavaa syyllisyyttä tapahtuneesta; Jos olisin ollut tarkempi, Jos olisin ottanut Pikku Karhun mukaani sisälle asti, Jos en olisi mennyt enää käymään kotona, josjos...
Jossitelu ei kuitenkaan auta ja Pikku Karhu on vilkas lapsi. Tiedän hänen osaavan peruuttaa pylly edellä raput alas, joten hän ei ole voinut pudota ylhäältä asti. Mieheni vei Ison Karhun päiväkotikaverille leikkimään ja tuli päivystykseen odottamaan meitä.
Sairaanhoitaja liimasi Pikku Karhun nenän ja pääsimme aulaan odottamaan lääkäriä. Pikku Karhu naureskeli jo kännykän kuville ja jutteli omalla kielellään. Mieheni tullessa sairaalalle, Pikku Karhu juoksi häntä vastaan ja ojensi käsiä syliin pyytämisen merkiksi. Lääkäri tutki vielä Pikku Karhua ja totesi hieman ihmeissään, että taidettiin selvitä säikähdyksellä. Kasvot tulisivat olemaan turvoksissa ja mustelmia varmasti löytyy. Hänelle pitää antaa särkylääkettä säryn varalta ja yöllä pitää herätellä. Jos tilanne sattuisi muuttumaan huonommaksi, sitten takaisin päivystykseen. Pikku Karhu käveli tyytyväisenä ulos sairaalasta. Minäkin "aloin palata tajuihini". Mieheni vei meidät kotiin, josta lähdin hakemaan Isoa Karhua. Pikku Karhu oli jälleen oma itsensä, jos ei hurjan näköistä naamaa lasketa.
Tutkin rappukäytävän verijälkiä ja niiden perusteella Pikku Karhu on mennyt liian jyrkkään kohtaan josta jotenkin sitten pudonnut. Hän on pudonnut onneksi alle kymmenen rappusta. Siivosin verilammikot pois käytävästä, etteivät ne aiheuttaisi enempää hämmennystä. Kyselin vielä Isolta Karhulta tapahtuneesta, eikä hän ollut nähnyt mitä kävi. Huomasi vasta, kun Pikku Karhu oli lattialla. Kehuin häntä reippaudestaan ja avuliaisuudestaan. Hän sanoi, ettei haluaisi Pikku Karhulle tapahtuvan mitään pahaa tai joutuvan sairaalaan. Iltakuviot sujuivat normaalisti ja kohta kömmin Ison Karhun viereen nukkumaan. Näin hän saa nukuttua rauhassa, ja sieltä voin helpommin tarkistaa Pikku Karhun voinni sekä kuulen jos tulee jotain outoa.
Huhhuh...Kiitos Jeesus huolenpidostasi ja enkeleistä. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)