Ilman apupyöriä

Kirjoitin aiemmin siitä, miten hienosti Iso Karhu osaa ajaa pyörällä. Sovimme eilen illalla, että tänään on se päivä, kun kokeilemme ottaa apupyörät pois. Aamulla varoittelimme isin kanssa Isoa Karhua siitä, että hän saattaisi aluksi kaatuilla. Kannustimme yrittämään monta kertaa uudestaan, eikä lannistumaan, koska hän varmasti oppisi ajamaan. Iso Karhu kyseli myös meidän kokemuksia siitä, kun opettelimme ajamaan ilman apupyöriä. Kerroimme miten olimme harjoitelleet monta kertaa ja lopulta oppineet.

Välipalan jälkeen kävin poikien kanssa lainaamassa vaarilta työkaluja apupyörien irrottamiseen ja samalla hän auttoi puuhassa. Kun pyörät olivat irti, en ehtinyt edes kunnolla neuvoa Isoa Karhua, kun hän jo lähti polkemaan. Hetken kuluttua pyörä kaatui, mutta hän osasi laittaa jalat maahan. Menimme läheiseen puistoon harjoittelemaan nurmikolle, ettei sattuisi jos kaatuu. Iso Karhu pyysi alkuvauhdit ja sitten hän lähti polkemaan. Kannustin häntä ajamaan kovaa, ettei kaatuisi. Hän polki pitkän matkan ja pysähtyi "oikein", eikä kaatunut. Lähteminen oli hieman haastavaa, mutta muuten ei mitään ongelmaa. Katselin vain silmät pyöreinä, että onko tuo edes mahdollista. Iso Karhu polki puistoteitä kuin vanha tekijä. Hän kääntyi mutkissa sujuvasti ja lähtökin alkoi sujua.

Kotimatkalla Iso Karhu totesi, että "ompas tämä ilman apupyöriä ajaminen hauskaa". Hän oli todella ylpeä itsestään ja syystäkin. Kotona poika halusi heti soittaa isille ja kertoa tästä mahtavasta jutusta. Isi oli myös ylpeä ja ihmeissään.

Huomenna me sitten jätämme oikeasti ne apupyörät kotiin ja poljemme päiväkotiin. Vastahan meidän esikoinen oppi jotenkin poukkoilevasti ajamaan pyörällä ja nyt hän painaa neljä vuotiaana menemään ilman apupyöriä. Niin se aika kuluu....