perjantai 8. toukokuuta 2015

Lapsikin tarvitsee hemmottelua

Iso Karhu alkoi sunnuntai-iltana reagoimaan isin poissaoloon. Sen jälkeen kiukun ja itkusuuden määrä on lisääntynyt. Tällaista ei toki ole joka päivä ja onhan se nyt ihan normaalia, että lapsi reagoi. Se on vaan terveen merkki.

 Iltaisin hän nukahtaa omaan sänkyyn silittelemällä tai pitämällä kädestä kiinni, mutta melkein joka yö tulee minun viereeni. En tiedä mitä mieltä toiset ovat tästä, mutta tottakai olen antanut hänen jäädä siihen nukkumaan. Hän ei kuitenkaan normaalisti tule ja nyt selkeästi kokee iltaisin ja öisin olonsa turvattomaksi omassa sängyssä.

Maanantaina Pikku Karhu halusi ensimmäistä kertaa syödä itse spagettia ja jauhelihakastiketta. Ruokaa taisi olla enemmän lattialla kuin suussa. Joskushan sitä kuitenkin on harjoiteltava syömään. Lounaan jälkeen kävimme poikien kanssa katsomassa isiä sairaalassa. Teimme perheenä eväsretken sairaalan pihalle. Tullessamme poikien kanssa kotiin, ovemme taakse oli ilmestynyt neljä kukkakimppua. Erään ystäväni äiti oli käynyt tuomassa ne ja halusi niillä ilahduttaa minua. Nuo kukat ilahduttivat myös Isoa Karhua. Ne olivat juuri sen värisiä, joista pidän ja jotka sopivat meidän sisustukseen. <3

Yhtenä iltana pidimme extempore elokuvaillan ja söimme herkkuja. Pikku Karhullakin oli omat maissinaksut. Pojat istuivat välillä molemmat sylissäni. Pikku Karhu ei kovin kauaa viihtynyt paikallaan. Silittelin Isoa Karhun ja pidin kainalossa. Laitoin Pikku Karhun nukkumaan ja menimme vielä Ison Karhun kanssa aivan kahdestaan saunaan. Hän nautti siitä illasta kovasti. Saunan jälkeen hän sai vielä olla pitkään kylvyssä.
                                                          (Kuva Googlen kuvahausta)

Tänä aamuna ilahdutin poikia (ja etenkin Isoa Karhua) rakentamalla heidän huoneeseen majan. Iso Karhu innoistui tuosta kovasti ja halusi rakennella lisää. Kävimme lounaan jälkeen ystäväni kanssa kahvilassa syömässä välipalaa ja vietimme aikaa hänen kanssaan. Päätimmekin extempore syödä Hesessä päivällisen, ettei tarvinnut kotona heti alkaa laittaa ruokaa (syömme todella harvoin roskaruokaa). Lisäksi saimme lastenaterian yhteydessä seinätarraliitutaulun, jonka kiinnitimme poikien huoneeseen. Tämä kaikki oli Ison Karhun mielestä tosi kiva juttu ja sanoikin päivän olleen kiva.


Olen yrittänyt pitkää arkemme "normaalina", mutta välillä olen halunnut järjestää tuollaisia ekstrajuttuja. Tämä tilanne on rankka myös lapsille ja he ansaitsevat välillä hemmottelua sekä aivan erityisesti huomiota. Toki onhan tuollaiset jutut kivoja välillä, vaikkei olisikaan mitään kriisiä päällä.
(Kuva Googlen kuvahausta)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...