Kun perhettä kohtaa kriisi..

En oo nyt viikkoon ehtiny saati jaksanu kirjotella mitään.

Meillä on ollut rankat kaksi vuotta, mihin mahtunut paljon surua, murhetta ja huolta. Joitain juttuja olenkin avannut teksteissäni. Viimeisen vuoden aikana mieheni on tehnyt töitä ja suorittanut kahden vuoden opinnot (mukaan lukien opinnäytetyö). Tähän päälle vielä univaikeudet. Jokainen voi varmaan kuvitella, miten suuri stressin määrä tuohon liittyy ja lisäksi kun perheessä on kaksi pientä lasta.

Viime viikolla mieheni alkoi sitten toimia hänelle epänormaalilla tavalla. Minä olin lasten kanssa maalla, enkä nähnyt häntä. Huomasin kuitenkin, ettei kaikki ollut todellakaan kunnossa. Viime viikon Perjantai-iltana hän sitten vain romahti. Hän itse onneksi ymmärsi tarvitsevansa hoitoa ja lepoa. Hän on nyt sairaalassa saamassa asian mukaista hoitoa. Hyvä että menikin, koska samalla alkoi avautua muitakin juttuja. Kotiin paluusta ei vielä ole mitään tietoa, mutta veikkaan että ainakin kuukausi mennään näin.

Miten tällainen kriisitilanne vaikuttaa pikkulapsiperheeseen? 

Minä tietysti olin viikonlopun aivan shokissa, koska isoja juttuja tuli vain ihan puskista. Onneksi oltiin maalla vanhemmillani ja sain apua ja tukea lastenhoidossa. Olen kiitollinen, että minulla on ystäviä joille voin puhua aivan kaikesta. Olen myös saanut puhua äitini kanssa aivan kaikista tunteistani tämän keskellä. Olen siitä perjantai-illasta lähtien vappuaattoon saakka soittanut monia puheluita ja laittanut monia tekstiviestejä. Olen hoitanut mieheni ja koko perheemme asioita.
Olen luonut tukiverkostoa ystävistä ja sukulaisista sekä ammatti-ihmisistä. Olen halunnut varmuuden vuoksi kerätä ammatti-ihmisten verkkoa ympärillemme. Jos itse meinaan aivan uupua, meillä on jo valmiiksi auttavat tahot ympärillämme. Lapsille on parasta, että arki olisi mahdollisimman normaalia.

Olen nähnyt tässäkin tilanteessa Jumalan huolenpidon. Ihan ensiksi, että mieheni ymmärsi itse tarvitsevansa apua eikä kenellekkään sattunut mitään. Jumala on lähettänyt juuri oikeat ihmiset juuri oikeisiin tilanteisiin ja auttamaan arjessa. Olen saanut huomata, että meidän perheestä välitetään ja ihmiset haluavat auttaa. <3 Olen todella kiitollinen heille kaikille tästä. <3 Toki aina joukkoon mahtuu uteliaita, joka on minulle raskasta...Tässä alkuvaiheessa varsinkin tuki ja apu on korvaamatonta, koska olen itse ollut vielä niin järkyttynyt ja huolissani. Joinain päivinä on tuntunut, etten saa mistään kiinni ja aiheutan kotona enemmän kaaosta kuin järjestystä.

Lapset eivät onneksi ja ihme kyllä ole reagoineet vielä tähän tilanteeseen. Iso karhu kyseli aluksi isiä ja milloin hän tulee kotiin. Selitin hänelle, että isi on sairaalassa koska hänellä on pää vähän pipi. Kävimme yhdessä katsomassa isiä ja se tuntui helpottavan Isoa Karhua. Hän näki, missä isi on ja että isi on sama isi kuin aina ennenkin. Pojat ovat nauttineet, kun meillä on ollut tärkeitä ihmisiä ympärillämme.

Entäs minä sitten?

Olen ollut väsynyt ennen tätä tilannetta ja olin aika paljon yksin lasten kanssa. Saamani apu ja rukous on auttanut minua jaksamaan tämän keskellä. Pääsen onneksi itsekin keskustelemaan tilanteestamme. Nyt on tilanne, milloin minun vain täytyy jaksaa. Lapset tarvitsevat minua nyt todella paljon. He kaipaavat entistä enemmän huomiota. Haluan olla antamassa heille rakkautta kahden edestä. Mieheni myös tarvitsee minua nyt todella paljon rinnalleen. Minä hoidan hänen asioitaan, koska hän ei itse nyt pysty eikä jaksa. Olen yhteydessä kaikkiin joihin hän haluaa. Haluan olla tukemassa ja tsemppaamassa häntä sitoutumaan kaikkeen hoitoon, jotta saa voimia palata takaisin kotiin. Käyn katsomassa tunnin ajomatkan päässä niin usein kuin hän jaksaa ottaa vastaan. En vaadi häneltä tällä hetkellä yhtään mitään. Olen siirtänyt omat rakkaudentarpeeni taka-alalle. Niiden aika on myöhemmin. Hän saa nyt vain keskittyä itseensä ja lepäämiseen. Minä olen nyt se joka kannattelee perhettämme. Jumala tietysti on kaiken pohjana.

En tee tätä kaikkea vain pelkästään pakosta, vaan rakkaudesta käsin. Rakastan miestäni niin valtavasti, että teen kaikkeni hänen hyvinvointinsa eteen. Tuntuu pahalta nähdä toisen kärsivän ja voivan pahoin. Olen kerran sanonut alttarilla tahdon ja mielestäni tämä on juuri sitä tahtomista. Vaikka toinen olisi lounannut teoillaan ja sanoillaan, eikä tällä hetkellä tuntisi mitään tai jaksaisi osoittaa huomiotaan minulle, minä pysyn hänen rinnalla ja tukena. Tämä vain lujittaa rakkauttani miestäni kohtaan. Lapset ovat suuri aarteeni ja myös ilon lähde ja haluan heidän kokevan tämänkin myrskyn keskellä rakkautta ja turvallisuutta.

(Kaikki muut paitsi poikien kuva on Googlen kuvahausta)