maanantai 4. toukokuuta 2015

Minne mun vauva katosi?

Hämmennyin eräänä päivänä tällä viikolla, että joudun komentamaan Pikku Karhua melkein enemmän kuin Isoa Karhua.

Missä välissä hän on ehtinyt kasvaa pikkuriiviöksi? :o :D 

Hän ottaa Ison Karhun kädestä leluja (Iso Karhu tekee kyllä samaa hänelle).
Pikku Karhu saattaa yhtäkkiä hyökätä Ison Karhun takaa ja vetää häntä hiuksista tai ottaa naamasta kiinni. Pikku Karhu on hyvin mustasukkainen minusta ja huomiostani. Esimerkiksi aamulla kun otin Ison Karhun syliin, Pikku Karhu tulee heti viereen huutamaan ja tönimään Isoa Karhua pois.
Kun hän saa huomiota joltain muulta, katsoo hän minua huomaanko varmasti.

Minusta on melkein huvittavaa, kun ruokapöydässä Pikku Karhu (kohta 11kk) komentaa Isoa Karhua (kohta 3,5v). Jos Iso Karhu pelleilee ruokapöydässä tai lähtee juoksemaan, Pikku Karhu katsoo häntä ja ääntelee tiukkaan sävyyn.
Jos hän haluaa lisää ruokaa tai hedelmäkulhosta banaanin, hän katsoo lautasta tai banaaneja ja ääntelee tuolla samalla tiukalla äänen sävyllä.
Jos hän haluaa maitoa, hän konttaa minun luo ja ääntelee tiukalla äänen sävyllä. Jos en siitä vielä ymmärrä, alkaa hän repiä paitaani.

Hän osaa kontata kovaa, mutta hiljaisella äänellä paikkoihin minne tietää ettei saa mennä. Kun hänet löytää kielletystä paikasta, hänellä on viaton ja tietämätön ilme. Välillä hän oikein nauraa ja koskee esim. telkkariin. 

Kyseessä on siis hyvin määrätietoinen pikkuveijari. Ihmettelen vain, miten hän niin nopeasti kasvoi pieneksi leikkiväksi pojaksi.

Välillä minusta on ihana jäädä kuuntelemaan, kun pojat leikkivät omassa huoneessaan yhdessä. Iso karhu koittaa keksiä heille jotakin yhteistä puuhaa. Toisinaan he leikkivät samassa huoneessa omia leikkejään. Pikku Karhu leikkii välillä sotkemalla Ison Karhun leikit.

Lapset ovat ihania. <3 vaikka heidän kanssaan on välillä rankkaa, se on kuitenkin todella palkitsevaa. <3

(Kuva Googlen kuvahausta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...