keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kevätaurinko vai harmaat pilvet?



Sunnuntaina oli ihana ilma ulkoilla, kun aurinko paistoi ja lapsilla (sekä mulla) oli seuraa.
Pikku Karhukin pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan hiekassa mönkimistä ja hiekkalelujen katselua. Raukka ei vain oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Hänen kaverinsa on juuri oppinut kävelemään. Pikku Karhu seurasi hänen menoaan ja oli harmissaan kun itse ei päässyt perään. Pikku hiljaa hänkin alkoi ymmärtää, että myös ulkona voi kontata.























Eilen lähdimme heti aamusta Ison Karhun kanssa pyöräilemään. Pikku Karhu nukkui samalla vaunuissa. Oli aivan ihana kävellä kaduilla, kun ei ollut vielä paljon ihmisiä. Iso Karhu sai rauhassa harjoitella liikkeelle lähtöjäkin.
Se on kyllä totta, kun sanotaan "kerran kun oppii ajamaan pyörällä, niin sen osaa aina. "
Päätimme extempore mennä torille ostamaan lihapiirakat ja mehut. Nautimme aurngon paisteesta ja kiireettömyydestä. En yleensä anna aamupalan ja lounaan välissä mitään välipaloja ja olen siinä ollut tarkka. Nyt kuitenkin päätin joustaa periaatteistani. Tuo mahdollisti myös olemaan pidempään ulkona. Olimmekin yhteensä kolme tuntia pyöräilemässä ja puistossa. Kevätaurinko lämmitti ja linnut lauloivat. Ah, mä niin nautin keväästä. <3



 Keväällä luonto alkaa heräillä ja silloin tulee niin elämän meininki. Silloin alkaa kasvaa uutta. Se on niin ihmeellistä, miten kylmän talven jälkeen jäässä olleesta maasta alkaa joka kevät kasvaa uudestaan ja uudestaan kasveja. Minusta siinä näkyy Jumalan ihmeellinen luomistyö.
Kevätauringon alkaessa paistaa linnutkin alkavat laulaa ja rakentaa pesää. Tuntuu että ihmisetkin heräävät jostain talvokoloistaan. Monet alkavat hoitaa pihaansa ja laittamaan parvekkeita. Itselläkin nousee toivo ja ilo siitä, että pian on lämmintä ja voi viettää kaikki päivät lasten kanssa pihalla.




Iltapäivällä kivan päivän harmiksi nousi Ison Karhun outo kuumeilu. Välillä hän on aivan pirteä, mutta välillä taas aivan väsynyt ja valittaa päänsärkyä. Kuume seilaa 36.4-38 välillä. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään flunssan tai vatsan oireita. Onneksi terveyskeskuksessa (kerrankin) otettiin vakavasti ja pääsemme tänään tutkimuksiin. Saadan ainakin suljettua mahdolliset tulehdukset pois. Hieman kyllä mietityttää perusterveen lapsen kohdalla tuollainen. Ei pitäisi koskaan lukea mitään kertomuksia netistä. Voihan se tietysti olla vain joku outo virus. 
Nyt menee ainakin tämä päivä sisäjuttujen merkeissä. Noh onneksi kesä on vasta tulossa ja näitä aurinkoisia päiviä pitäisi olla tulossa lisääkin. 

Kirjottelen vaikka lisää Ison Karhun voinnista, kunhan jotain selviää. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...