Jumala on laskenut sydämelleni koko ajan enemmän toisia pienten lasten äitejä. Sydämelleni on alettu laskea myös maahanmuuttajaäitejä, vaikkei minulla ole mitään aikaisempaa kosketuspintaa heihin. Pikku Karhun myötä olen saanut vielä voimakkaammin kokea, miten rankkaa ja vaikeaa välillä pienten lasten kanssa on. Haluaisin olla tukemassa ja rohkaisemassa myös muita äitejä omien kokemuksieni kautta sekä muutenkin.
(kuva Googlen kuvahausta)
Iso Karhu oli koliikkivauva. Koliikkia kesti 2kk ikäiseksi asti. Hän huusi joka ilta klo: 19.00 -02.00. Hän saattoi nukkua tuossa välissä pieniä pätkiä. Sitten hän heräsi kuuden aikaan aamulla ylös. Lisäksi hän söi 5 krt. yössä. Nuo ensimmäiset kaksi kuukautta meni itselläni aika sumussa ja mietin, että tällaistako tämä äitinä oleminen on. Tunsin etten halua kyllä enempää lapsia. Äidinmaidon syömisen Iso Karhu lopetti sitten 3kk ikäisenä. Hän ei vain enää huolinut yhtään, koska koliikin vuoksi oli välillä saanut pullosta maitoa. Koin tuosta huonoa omaatuntoa tuolloin. Nyt olen ymmärtänyt, ettei se tehnyt minusta sen huonompaa äitiä. Öisin hän söi n. 5krt. puolivuotiaaksi asti. Sitten minulle riitti ja aloimme pitää unikoulua. Se oli kyllä maailman helpoin unikoulu, koska ensimmäisenä yönä hän huusi 15 min. ja sen jälkeen alkoi nukkua kaikki yöt 12h. yöunia. 7kk ikäisenä Iso Karhu sitten siirtyi omaan huoneeseen. Tuon jälkeen minäkin osasin nukkua yöni. Sen jälkeen meillä onkin hänen kanssaan ollut kaiken kaikkiaan helppoa uhmaikään asti. Toki jokaisen lapsen kanssa on omat haasteensa.
<3 Iso Karhu on kovin kiltti lapsi ja huomioi aina toiset. Joka päivä hän kertoo miten kaunis ja rakas minä olen. <3
Pikku Karhun alkuvaiheista olenkin tänne jo kirjoitellut. Noissa tilanteissa kävimme läpi monenlaisia asioita ja tunteita. Mietimme mm. jos vauvamme ei selviäisikään hengissä, miten selittäisimme sen Isolle Karhulle, miten itse selviäisimme siitä, haluaisimmeko enää koskaan lisää lapsia. Mietimme myös, entä jos lapsestamme tulisi jollakin tavalla vammainen. Lopputulema joka kerta kuitenkin oli se, että hän olisi meidän lapsi ja rakastaisimme häntä aivan valtavasti; tuli mitä tuli. Olimme valmiit tekemään kaikkemme, jotta hänellä olisi hyvä ja onnellinen elämä.
Kiitos Jumalalle, että Pikku Karhu on selvinnut noista koettelemuksista ja on täysin terve.
Pikku Karhun syntyessä minulle meinasi iskeä jonkinlainen baby blues. Hän oli kovin odotettu vauva, mutta ei se poista niitä tunteita jotka nousivat synnytyksen jälkeen. Tuo vauva tuntui niin vieraalta ja hän vei luonnollisestikin paljon huomiota pois Isolta Karhulta. Minulla oli koko ajan tunteet kovin pinnassa. Saatoin yhtäkkiä alkaa itkemään tai huutamaan ja koin itseni todella huonoksi äidiksi sekä vaimoksi. En meinannut löytää yhteyttä tuon vauvan kanssa, enkä jotenkin tiennyt miten rakastaisin häntä. Joutuessamme sairaalaan nuo tunteet jäivät sivuun samoin kuin synnytyksestä toipumiseni. Hätä ja pelko tuosta pienokaisesti olivat niin valtavia, että kaikki muu tuntui toisarvoiselta. Kun olin tuon pienen vauvan kanssa pienessä sairaalahuoneessa, alkoi rakkauteni häntä kohtaan kasvaa. Opin tuossa jatkuvassa läheisyydessä myös pikku hiljaa tuntemaan tuota pienokaistamme. Tuolloin minulla ei ollut muuta kuin aikaa tutustua häneen.
Pikku Karhu on niin erilainen vauva mitä Iso Karhu on ollut. Tiedän että jokainen ihminen on yksilö, mutta kyllä sitä välillä tulee verrattua omia aikaisempia kokemuksia. Ison Karhun kanssa kaikki (koliikkia lukuun ottamatta) on mennyt niin helposti. Pikku Karhu ei pitkään suostunut nukkumaan muualla kuin minun vieressäni. Hän ei nukahtanut illalla muualle kuin keinutuolissa syliin. Saimme kuitenkin pikku hiljaa hänet nukkumaan omassa sängyssä ja myös nukahtamaan sinne. Pikku Karhu meni Ison Karhun kanssa samaan huoneeseen nukkumaan 5kk:n ikäisenä.
Pikku Karhun unikoulukin on ollut paljon paljon haastavampi kuin Isolla Karhulla, eikä se vieläkään ole kunnolla onnistunut.
Hän on todella tarkka illalla nukkumaanmenoajasta. Esimerkkinä eilinen ilta: kävimme illalla saunassa ja hänen nukkumaan menonsa "myöhästyi" 15 min. Hänellä kestikin sitten tunti pidempään ennenkuin pystyi nukahtamaan.
Jos hän nukahtaa päiväunille parvekkeelle ja lähdemmekin jonnekkin, hän herää samantien eikä nukahda uudestaan.
Hän on aina tarvinnut Isoa Karhua enemmän juuri minun läheisyyttäni ja huomiotani. Toki olen sitä hänelle antanut.
<3 Pikku Karhu on aurinkoinen pikkuinen ja hän nauttii ihmisten huomiosta. <3
Rakastan kumpaakin lastamme aivan valtavasti. Minusta on välillä jopa hassua miten kahdesta ihmisestä voi tulla kaksi niin erilaista lasta. En vaihtaisi heitä koskaan mihinkään. He ovat ainutlaatuisia ja lahjakkaita. Odotan innolla nähdä millaisia heistä tulee isompana. Se on varma, että heistä tulee hyvät leikkikaverit. He hassuttelevat jo nyt paljon yhdessä.
(kuva Googlen kuvahausta)
On paljon asioita, joita olen oppinut lastemme kautta sekä äitinä olemisesta. Olen oppinut asioita elämästä, itsestäni ja Jumalasta. On aivan ihmeellistä että me vanhempina kasvatamme ja opetamme lapsiamme, mutta lapset kasvattavat ja opettavat myös meitä vanhempina ja ihmisinä.
Muistutan itselleni välillä vaikeissa tilanteissa, mistä on lähdetty ja mitä kaikkea hyvää lapset ovat tuoneet elämääni.
Jokaiseen elämän vaiheeseen lasten kanssa liittyy omat haasteensa, mutta nautitaan, hei, tästä hetkestä ja tästä vaiheesta. Etsitään niitä hyviä asioita juuri tästä elämänvaiheestamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)