lauantai 29. toukokuuta 2021

Elämäni pahat virheet

Minulta kysyttiin tänään, olenko tehnyt elämässäni pahoja virheitä. Tuo kysymys on sinänsä mielenkiintoinen, koska jokainen tekee elämässä virheitä. Jäin lenkillä pohtimaan tuota kysymystä ja elämääni.

Ovatko parisuhteeni olleet pahoja virheitä? Välil tuntuu siltä ja varmasti myös muiden mielestä. Olen kuitenkin oppinut ja saanut niistä paljon.  Vaikka paljon on mennyt rikki, ne ovat kuitenkin kasvattaneet ainakin minua. Alussa suhde on tuntunut hyvältä ja olen toiminut sen mukaan, joten en voi sanoa sen olleen paha virhe.

Ovatko eroni olleet pahoja virheitä? 
Olemme molemmat tehneet suhteessa virheitä. Toiset ovat pahempia kuin toiset, mutta niitä ei saa enää tekemättömäksi. Olen myös oppinut niiden kautta paljon itsestäni ja omasta vajavaisuudestani. Mielestäni olen yrittänyt parhaani, ettei suhteen tarvisi päättyä eroon. Joskus kuitenkin keinot ja voimavarat loppuvat, eikä ole enää muuta vaihtoehtoa. Erot ovat jättäneet syviä haavoja varmasti suhteen kummallekin osapuolelle, mutta yhdessä oleminen olisi jättänyt vielä pahempia. 

Olen tehnyt virheitä työelämässä ja välillä ne ovat tuntuneet maailman lopulta. Minua on hävettänyt niin, että olen epäillyt sopivuuttani alalle. Kukaan ei kuitenkaan ole kuollut (luojan kiitos) enkä ole saanut potkuja tekemieni virheiden takia. Olen oppinut niistä tarkkuutta ja toisenlaisia toimintatapoja. Olen oppinut myös myöntämään virheeni ja pyytämään anteeksi.

Olen tehnyt äitinä paljon virheitä ja varmaan tuhat kertaa kokenut olevani maailman huonoin äiti. Olen kuitenkin niissä tilanteissa toiminut niillä voimavaroilla ja keinoilla, joita minulla on ollut. Olen pyytänyt lapsiltani anteeksi ja selittänyt toimintaani. Samalla lapset ovat oppineet, että ihmiset tekevät virheitä ja niistä voi oppia sekä selvitä eteenpäin. Minun tulisi hyväksyä oma inhimillisyyteni ja oppia olemaan armollisempi itselleni äitinä.

Ovatko muuttoni olleet pahoja virheitä? Välillä tuntuu siltä ja muut ovat varmasti tätä mieltä. Jos en olisi muuttanut, en olisi tutustunut kaikkiin niihin mahtaviin ihmisiin ja saanut kahta ammattia itselleni.

Olen tehnyt ihmissuhteissa virheitä ja osa niistä on katkennutkin, mutta jokaisessa ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta. Tarvitaan molempia osapuolia siihen, että asiat halutaan ja saadaan selvitettyä tai jätetään selvittämättä. Jokaisella ihmissuhteella on varmasti tarkoitus tiettyyn elämänvaiheeseen ja joskus elämäntilanteen muuttuessa joidenkin ihmisten on aika jäädä pois toisen elämästä.

Näitä esimerkkejä virheistä voisi jatkaa, vaikka koko illan. Olen siis tehnyt paljon virheitä elämässä ja osa toki kaduttaa. Menneisyyttä ei voi kuitenkaan muuttaa ja jotkut valinnat ovat tehneet elämästäni kivikkoisempaa. Kulkemani polku ja tekemäni valinnat ovat kuitenkin tehneet minusta juuri tällaisen. Raamatussa sanotaan, että kaikki yhdessä vaikuttavat niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat. Jumala voi kääntää virheemme voitoksi ja voimavaraksi. Elämäni elämä on tehnyt minusta nöyrän ja armollisen sekä ymmärtäväisen muita kohtaan. Se on antanut minulle halun auttaa muita vaikeuksissa olevia ja keinoja olla ihmisten tukena. Elämäni elämä on tehnyt minusta kuin lasiastian, joka on herkästi hajoava ja samalla siinä on jotain kaunista.
Oletko sinä tehnyt elämässäsi pahoja virheitä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...