Amerikka, onks se jotain syötävää?

Erään meidän ystävämme amerikkalainen kaveri oli Suomessa käymässä. Eilen oli Amerikan itsenäisyyspäivä ja sen kunniaksi ystävämme halusi järjestää kaverilleen yllätysjuhlat. Olemme aiemminkin henganeet porukassa, kun hän on ollut Suomessa käymässä, joten porukka oli tuttua.

Ystävämme oli lähtenyt kaverinsa kanssa kauppaan ja sillävälin me kaikki saavuimme paikalle. Tarjoilut olivat nyyttäriperiaatteella. Talon terassi oli koristeltu amerikkalaishenkisesti ja taustalla soi amerikkalaista musiikkia. Heidän tullessa paikalle tuo kaveri yllättyi totaalisesti.

Söimme ja juttelimme yhdessä. Tarjolla oli salaattia, grillattuja maisseja, pekoniherkkusieniä, makkaraa, hodareita sekä dippivihanneksia. Jälkkäriksi oli kahvit, Amerikan lippukakku sekä vesimelonia. Lapset leikkivät sisällä sekä ulkona. Kuuman päivän vuoksi vesileikit olivat suosittuja. Lopuksi halukkaat kävimme vielä heidän ihanassa puusaunassaan. Tuosta itsenäisyyspäivästä en sen tarkemmin tiedä, mutta juhlat olivat kivat ja rennot.

Tämän amerikkalaisen kaverin kanssa luonnollisesti kommunikoitiin englanniksi. Tuo kieli on minulle ollut aina jonkinlainen "peikko". Ala-asteella sain todella huonon pohjan kielelle, koska opettajammekin sanoivat, ettei sanoja tarvitse osata oikein ääntää. Yläasteella putosin täysin kelkasta ja englannintunneista alkoi tulla pelon aihe. Kävin tukiopetuksestassa, mutten silti päässyt kunnolla kiinni kielioppiin. Minulla todettiin lukihäiriö, joka myös vaikeutti kielen oppimista. Noiden kamalien kokemuksien perusteella minulle tuli asenne, etten edes halua opetella enkä olla englanninkielen kanssa missään tekemisissä. Olen hävennyt sitä, etten osaa tuota kieltä. Mieheni puolestaan on hyvä englannissa ja hän on ollut jenkeissä vaihto-oppilaanakin. Hän on tsempannut ja tukenut minua ihanasti tässäkin asiassa. Hän on tulkannut minulle ulkomaalaisten kanssa käytyjä keskusteluita ja vähän kerrallaan opettanut sanojakin. Jos haluamme puhua kotona niin, ettei Iso Karhu ymmärrä, puhumme englantia. Minä puhun englanniksi ne sanat, jotka osaan ja loput suomeksi tai jopa ruotsiksi. Mieheni on saanut minut ymmärtämään, ettei ole hävettävä asia etten osaa tuota kieltä kovin hyvin ja minussa ei ole mitään vikaa vaikken osaakkaan puhua englantia. Hänen mielestään ymmärrän kuitenkin englantia suhteellisen hyvin. Olen alkanut ymmärtämään pikkuhiljaa paremmin keskusteluita. Puhumista vältän kyllä vielä, koska olen niin epävarma lauseiden muodostamisesta. Joitain hyvin lyhyitä lauseita uskalsin sanoa eilisissä juhlissa. Kammo kieltä kohtaan on kuitenkin sen verran paljon jo hävinnyt, että ehkä minä vielä joskus rohkaistun ja opin puhumaan kunnolla englantia.